vuosikatsaus 1/3 ♥

Vasta nyt selaillessani vanhoja kuvia tajuan, miten tapahtumarikas, haastava ja antoisa vuosi 2015 on ollut.  Oon stressannut ehkä enemmän kuin koskaan, itkenyt ehkä enemmän kuin koskaan, pelännyt ehkä enemmän kuin koskaan. Oon pysähtynyt ahdistuneena tienristeykseen miettimään, minkä suunnan valitsen. Oon selvinnyt monista haasteista ja voittanut pelkoni. Jokainen kipeä askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle on saanut mut kasvamaan ihmisenä ja näin jälkeenpäin oon todella iloinen, että oon ottanut ne askeleet. Ilman niitä en olisi se ihminen, joka olen nyt. Kaiken ahdistuksen ja stressin ohella oon saanut kokea niin paljon ihania asioita ihanien ihmisten kanssa, että mun sydän on pakahtua kiitollisuudesta. Tän vuoden alussa kirjoitin: "mulla on sellanen fiilis, että tästä tulee hyvä vuosi!" Ja niin siitä totisesti tulikin. Todella haastava, mutta todella hyvä. Ehkä elämäni paras.

Tammikuu oli todellinen juhlakuukausi! Olin vieraana Sinin ja Mikon häissä, Eemilin yllätyssynttäreillä ja kuvaamassa Alman äidin 50-vuotisjuhlia. Lisäks vietin mun 19-vuotissynttäreitä kolmeen otteeseen eri ihmisten kanssa, Stressasin viimeistä koeviikkoa, pukeuduin tj0-päivän kunniaksi yöpukuun ja kävin Maikun ja Veeran kanssa ManicRunissa. Giulia vaihtoi host-perhettä ja järjestettiin "jäähyväisateriaks" ihanaakin ihanampi brunssi. Kevään kirjoitukset lähestyi hirvittävää vauhtia, mikä ilmeni monina itkupotkuraivareina ja hyperventilaatiokohtauksina.

Helmikuussa koitti kauan odotettu päivä eli penkkarit. Kyseistä päivää varten olin maalamassa julisteita abirekkaan ja tilasin itselleni netistä koala-puvun, joka saapui onneks ajoissa ja sopivan kokoisena. Penkkareiden lisäksi helmikuusta jäi mieleen pikkuveljen vanhojentanssit, Tallinan matka, vierailu Iidan luo Joensuuhun sekä tietysti englannin kuuntelu ja äidinkielen tekstitaitokoe. Stressitaso jatkoi nousuaan ja erityisesti uskonnon kertauskurssi sai mut monesti hakkaamaan päätä seinään.

Maaliskuussa kirjoitusstressi saavutti huippunsa ja päätä särki melkein koko ajan, koska niskat oli niin jumissa lukemisesta. Kevätaurinko, Pilvin kotiinpaluu Australiasta ja upeat revontulet sai kuitenkin mun suupielet  nousemaan ylöspäin. Maaliskuun lopussa sain vihdoin huokaista helpotuksesta, kun kirjoitusurakka tuli päätökseen. Mitkään sanat ei riitä kuvailemaan sitä voittajafiilistä, mikä valtas mut kun astelin uskonnon kokeesta ulos auringonpaisteeseen. Fiilis ei kuitenkaan pysynyt katossa kovin pitkään, koska parin lepopäivän jälkeen oli aika avata pääsykoekirjat. Siitä alkoikin sitten ihan oma taistelunsa. Luettuani molemmat psykan pääsykoekirjat läpi tajusin, etten sittenkään halua hakea Joensuuhun opiskelemaan psykologiaa. Yhtäkkiä olin ihan hukassa. Tulevaisuus oli sankan sumun peitossa, eikä mulla ollut aavistustakaan mitä tekisin. Niinkuin tiedätte, päädyin lopulta siihen tulokseen, etten hakenut vielä mihinkään korkeakouluun ja päätin viettää välivuoden Ryttylässä. Uskon koko sydämestäni, että tein oikein päätöksen.

Huhtikuu olikin sitten ihanan rento ja aurinkoinen kuukausi! Vietin aikaa rakkaiden ystävieni kanssa ja nautin ihmeellisestä stressittömyyden tunteesta. Osallistuin moniin talkoisiin, pelasin jalkapalloa, leivoin mummin kanssa korvapuusteja, kävin Iidan kanssa via dolorosassa, tapasin Giulian perheen ja matkustin pääsiäiseksi futisjoukkueen kanssa Ahvenanmaalle. Huhtikuu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava!  

ps, Ajanpuutteen vuoksi teen tän "vuosikatsauksen" kolmessa osassa. Yritän saada seuraavat osat julkaistua mahdollisimman pian. 

Ihanaa uutta vuotta ♥♥

sinä olet maailman paras sinä

Kiitätkö Jumalaa usein siitä, että Hän on luonut sinusta juuri sinut? Vai oletko useimmiten enemmänkin vihainen ja pettynyt siihen, millaisen Hän on sinusta tehnyt? Kun katsot peiliin, ajatteletko olevasi kaunis vai katsotko useammin ympärilläsi oleviin ihmisiin miettien, mikset voi olla kuin joku heistä? Tunnetko itsesi arvokkaaksi vain silloin kun onnistut jossain tai silloin kun ihmiset sanovat että kelpaat? Tuntuuko sinusta usein siltä, ettei mikään mitä teet koskaan riitä? Aina löytyy joku, joka tekee asiat paremmin. Joku josta pidetään enemmän.

Niin kauan kuin muistan oon elänyt sellaisessa suoritusten kierteessä, jossa rima on niin korkealla, että vaan paras on tarpeeksi hyvää. Oon rakentanut mun itsetunnon sen varaan miltä näytän, miten suoriudun ja mitä muut ajattelee musta. Luonnollisesti tää suorituskeskeisyys on vaikuttanut paljon myös mun Jumalasuhteeseen. Oon lukenut Raamattua, rukoillut ja käynyt seurakunnassa sillä ajatuksella, että mitä enemmän ns. annan Jumalalle, sitä enemmän Hän rakastaa mua.

Vaikka oon ollut lapsesta asti uskossa, musta tuntuu että vasta tän syksyn aikana oon alkanut ymmärtää, mitä armo todella tarkoittaa. Samalla oon tajunnut, että koska armo on niin ihmeellinen asia, en tuu tän maanpäällisen elämän aikana koskaan käsittämään sitä täysin. Siis miettikää nyt: Täydellisen pyhä ja kaikkivaltias Jumala rakastaa mua ja rakastaa sua ihan käsittämättömän paljon, vaikka me luonnostamme vihataan Häntä. Me rikotaan jatkuvasti Hänen tahtoaan vastaan eikä meillä oo itsessämme voimaa tehdä yhtä ainoaa hyvää tekoa.

”Niin kuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä." 

Room. 3: 10–18 

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" Room. 3: 23–24 

"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" 1. Joh. 4: 10

Kuulostaa ehkä vähän oudolta, mutta mitä paremmin oon tajunnut, miten kyvytön oon tekemään hyvää, sitä vapaammaksi oon tuntenut itseni. Koska se on saanut mut ymmärtämään, että kaikki hyvä mitä tapahtuu mun kautta, on vain ja ainoastaan Jumalan työtä. Ja mitä paremmin ymmärrän, miten valtavaa, ylenpalttista ja täysin ansaitsematonta Jumalan rakkaus on, sitä enemmän tahdon viettää aikaa Hänen läsnäolossaan, ja sitä paremmin tahdon oppia tuntemaan Hänet. Koska Jumalan rakkaus ei edellytä muutosta. Se saa aikaan muutoksen.

"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki" 2. Kor. 3:18

Oon tän syksyn aikana pysähtynyt monesti miettimään, mitä Jumala ajattelee katsoessaan mua ja katsoessaan sua. Kuinka Hän on pakahtua rakkaudesta meitä kohtaan. Kuinka Hän ihastelee kättensä työtä. Kuinka Hän iloitsee, kun me tulemme Hänen kasvojensa eteen ja kerromme Hänelle ne kaikkein turhimmiltakin tuntuvat asiat. Kuinka Hän todella näkee meidät täydellisinä. Jeesuksen veren tähden. Rakas ystävä, älä kuuntele valheita, joita tämä maailma jatkuvasti syöttää. Se sanoo, että yrititpä miten kovasti tahansa, et ole koskaan tarpeeksi mitään. Jumalan sana on kuitenkin ainoa todellinen ja ikuisesti voimassa oleva totuus, joten kuuntele mitä se sanoo sinusta.

Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä. Psalmit 139: 14–15

Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut--joka valmisti sinut--: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta-- Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan --Jesaja 43: 1-4

Sinä olet Jumalan mestariteos. Sinä olet ainutlaatuinen. Sinun arvoasi ei voi mitata rahassa. Sinä olet Jumalan pojan pyhän veren arvoinen. Älä anna maailman tai yhdenkään ihmisen määrittää sinun arvoasi. Sinä et ole arvokas sentähden miltä näytät, mitä osaat tai mitä muut ajattelevat sinusta. Sinä olet arvokas, koska Jumala on luonut sinut. Sinä et ole arvokas sen perusteella millainen olet, vaan sen perusteella kuka sinä olet. Sinä olet sinä, eikä siihen pysty kukaan muu. Jumalalla on sinulle tehtävä, jonka vain sinä voit täyttää. Kukaan ei voi korvata sinua. Sinä olet maailman ainoa sinä, maailman kaunein sinä, maailman paras sinä.

Älä enää etsi hyväksyntää muilta ihmisiltä. Jumala haluaa antaa sinulle itsetunnon, joka perustuu yksin armoon. Sinun ei tarvitse yrittää muuttua pyhemmäksi tai paremmaksi. Et voi koskaan ansaita Jumalan rakkautta eikä sinun tarvitsekaan. Et voi tehdä mitään, mikä lisäisi tai vähentäisi Hänen rakkauttaan sinua kohtaan. Kaikki on täytetty. Velka on maksettu. Ja sinä olet vapaa.

Joulu 2015

Oi joulu, oi kiitollisuus. Niin suuri kiitollisuus, että sitä menee ihan sanattomaksi. Vaikka joulu on menettänyt tietynlaisen lapsuuden taianomaisuuden, jotain parempaa on tullut tilalle. Jotain sellaista, jota en osaa sanoin kuvailla. Tästä joulusta mulle jäi päällimäisenä mieleen tämä video, koko perheen yhteinen kävelyretki, monet onnenkyyneleet sekä ihmeellinen rakkauden ja välittämisen ilmapiiri.

Vuoden paras päivä on jälleen ohi, mutta onneks meillä kristityillä on joulu joka päivä. Kertomus seimeen syntyvästä Jeesus-lapsesta ei ole mikään taru vaan täyttä totta. Tänä joulun mua on erityisesti puhutellut se, miten Jumala tuli yhdeksi meistä ja eli ihmiselämän kaikkine kipuineen. Siksi Hän voi ihan oikeasti ymmärtää meitä kaikissa tilanteissa. 

"Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." Hepr. 2:17-18

Minä tulin sinua varten,

jota jouluna paleltaa.

Minä synnyin talliin ja seimeen,

voin sinua rakastaa.

Minä tulin sinua varten,

jolla ei ole ystävää.

Minä tulin sinua varten,

saatan sinua ymmärtää. 

Sillä sinä olet minulle rakas,

olen tähtesi kärsinyt.

Sinä olet minulle rakas,

ota minut vastaan nyt.

Sillä sinä olet minulle rakas,

minä kannoin tuomion.

Sinä olet minulle rakas,

ovi taivaan auki on.

Minä tulin sinua varten,

jota ihmiset pettivät.

Minä tulin sinua varten,

jonka toiset jo jättivät.

Minä tulin sinua varten,

joka yössäsi nyyhkytät.

Minä tulin sinua varten ,

joka yksin sairastat.

Minä tulin sinua varten,

jota mammona hallitsee.

Minä tulin sinua varten,

jota rihkama vallitsee.

Minä tulin sinua varten,

joka helposti lankeat.

Minä tulin sinua varten,

jota kahleet sitovat.

Minä olen sinua varten,

joka toisista jälkeen jäit.

Minä olen sinua varten,

joka hylkäävät katseet näit.

Ja taivas on sinua varten,

joka lepoa ikävöit.

Vien ryövärin kanssani kotiin.

Miksi yhä epäröit?

Ihanaa, rauhallista ja siunattua joulua just sulle ♥

♥

Tällä hetkellä on jotenkin ihan epätodellinen, mutta käsittämättömän kiitollinen olo. Joulujuhla oli eilen, mikä tarkoitti hyvästien sanomista monelle upealle ihmiselle. Herkullisen jouluaterian jälkeen suuntasin painavien matkatavaroideni kanssa Helsinkiin menevään junaan. Parhaan kämppikseni avustuksella selvisin kuin selvisinkin lopulta bussiin, joka vei mut Espooseen Alman luo, jonne Iida oli saapunut Joensuusta jo aamulla. Tehtiin ruokaa (joka ei onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla XD), juteltiin ja katsottiin kolme elokuvaa (joista yks oli niin surullinen että itkettiin melkein koko leffan ajan). Voi että miten mahtavaa on, kun elämässä on ystäviä, jotka on kulkenut rinnalla päiväkerhosta lähtien. Kiitos kun ootte olemassa ♥

Vaikka mulla on inhottava flunssa, silmätulehdus ja niskat ihan jumissa, en voi olla olematta onnellinen ja kiitollinen. Vaikka mulla on nyt jo ikävä Ryttylää ja kaikkia ihania ihmisiä, on toisaalta myös kiva olla kotona rakkaan perheen luona. Vaikka lumesta ei ole tietoakaan enkä todennäköisesti tuu saamaan kovin montaa joululahjaa, odotan joulua innolla. Tänä vuonna tahdon (ainakin yrittää) keskittyä siihen, mikä joulussa on oikeasti tärkeintä. Ei lahjat, ei ruoka eikä edes yhdessäolo vaan Jeesus, joka on lahjoista parhain. 

time flies

Joulun lähestyminen saa mut aina ymmärtämään, miten nopeasti aika kuluu. Tää syksy on mennyt sellasta vauhtia, että en millään pysty käsittämään sitä. En millään voi uskoa, että neljän päivän päästä täytyy sanoa hyvästit ihanille ihmisille, joista on tullut mulle kuin toinen perhe ja paikalle, josta on tullut mulle kuin toinen koti. Enkä millään voi uskoa, että puolentoista viikon päästä on jouluaatto ja että kuukauden päästä täytän 20 vuotta. Oon nyt päätynyt siihen tulokseen, että palaan tänne tammikuussa vielä joksikin aikaa eli lopullisia hyvästejä ei tarvi vielä onneks sanoa. 

Viime aikoina on tapahtunut paljon kivoja asioita. Oon käynyt tyttöjen kanssa Helsingissä jouluostoksilla, Flamingon vesipuistossa uiskentelemassa ja sisarusten kanssa Ideaparkissa. Viime viikonloppuna osallistuttiin Raamattubreikki-tapahtumaan ja eilen vietettiin Janitan, Ellan, Komun ja Aukun kanssa pikkujouluja. 

Tuntuu hassulta miettiä elämää neljä kuukautta taaksepäin. Oon tutustunut niin moneen upeaan ihmiseen, saanut kokea niin paljon unohtumattomia asioita ja oppia niin paljon uutta, etten tunne olevani lainkaan sama ihminen kuin 17 viikkoa sitten. Muistan vieläkin, miten paljon jännitin tänne tuloa ja olin kahden vaiheilla uskallanko tulla tänne ollenkaan. Oon tajuttoman onnellinen, etten antanut pelolle valtaa. En ees uskalla ajatella, miten paljon olisin menettänyt, jos olisin jättänyt tulematta. Vaikka tähän syksyyn on mahtunut mitä erilaisempia fiiliksiä, nää neljä kuukautta on ehdottomasti ollut mun tän astisen elämän parasta aikaa.