perjantai 12. elokuuta 2016

kiire

Voi hyvänen aika mihin tää kesä on kadonnut. Mun säälittävät yritykseni elvyttää tätä blogia ei oo ihan parhaalla tavalla onnistuneet ja siitä oon enemmän kuin pahoillani! Kuvia olis sadottain ja ajatuksia, joita haluaisin teille jakaa vähintään yhtä paljon, mutta aikaa ei tunnu löytyvän edes oman huoneen siivoomiseen, mikä on tällaiselle (ainakin aiemmin) supersiistille ihmiselle jo harvinaista. Kärsin samaan aikaan nolife-kriisistä ja ajanpuutteesta, mikä kuulostaa aika ristiriitaiselta yhdistelmältä. Ristiriitaisuus onkin ollut viimeaikoina mun elämää määrittävä tunne.

¨
Viime perjantaina saavuin Italiasta Suomeen ja kyseisestä reissustakin olis vaikka mitä kerrottavaa, mutta kulunut viikko on mennyt enimmäkseen hääkuvia muokatessa. Onneks oon saanut tehdä hommia parhaassa seurassa ja parhaassa ympäristössä Essin mökillä. Muutamat futispelit oon myös ehtinyt käydä tuomaroimassa tietokoneella istumisen vastapainoks ja eilen piipahdin Helsingissä allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Huomenna suuntana on Lahti ja kesän kolmannet häät, mikä tarkoittaa sitä että kuvanmuokkausruljanssi alkaa taas uudelleen. 


Oon tavallaan kiitollinen tästä kiireestä, koska odotan jo kauhulla sitä hetkeä kun jään rauhassa yksin omien ajatusteni ja pelkojeni kanssa. Toisaalta tiedän, että on välttämätöntä pysähtyä ja käsitellä asioita, joille en oo vielä pystynyt antamaan aikaa. Tän kesän aikana oon oivaltanut monta asiaa itsestäni ja siitä mitä haluan ja mitä taas en. Samalla oon tajunnut, miten paljon mulla on vielä opittavaa itsestäni ja ennen kaikkea itseni hyväksymisestä.

Yritän palata mahdollisimman pian tänne takaisin, mutta en voi luvata mitään. Kiitos kärsivällisyydestä ♥ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti