Tänään laitoin pitkästä aikaa kameran kaulaan ja lähdin ulos kauniiseen auringonpaisteeseen. Olin jo melkein ehtinyt unohtaa, miten paljon rakastankaan valokuvaamista. Kuluneen syksyn kuvasaldo on jäänyt historiallisen pieneksi, mikä harmittaa kyllä paljon. En koskaan saanut aikaiseksi lähteä seikkailemaan upeisiin ruskaisiin maisemiin, ja muutenkin monet ihanat hetket on jäänyt ikuistamatta. Onneks puhelimella on kuitenkin tullut räpsittyä jonkin verran kuvia, joiden kautta voin palata muistoissani syksyn kivoimpiin tapahtumiin.
Tuntuu ihan uskomattomalta, että reilun kahden viikon päästä on jouluaatto ja mun ensimmäinen syyslukukausi yliopistossa alkaa olla takana päin. Vuosi sitten en uskaltanut edes unelmoida olevani tässä tilanteessa, jossa olen nyt. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Pelon, ahdistuksen ja epävarmuuden kautta olen kulkenut tähän hetkeen. Matkan varrella elämääni on ilmestynyt ihmisiä, joita ilman en voisi enää kuvitella pärjääväni. Olen oppinut paljon ja samalla ymmärtänyt yhä paremmin, miten keskeneräinen olen. Päivä päivältä tunnen syvemmin oman vajavuuteni ja sen, miten paljon tarvitsen Jumalaa. Hänelle tahdon antaa kiitoksen kaikesta siitä hyvästä, mitä olen elämääni saanut. Jokaisesta kuopasta, mihin olen pudonnut, Hän on nostanut minut ylös ja antanut uutta voimaa jatkaa matkaa eteenpäin. Maailman pimeyden ja epävarmuuden keskellä on lohdullista luottaa Jeesuksen lupaukseen: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti