maanantai 22. elokuuta 2016

Sardinia ♥

Sardinia. Siinä on paikka, jossa todellakin kannattaa joskus käydä. Koska mun sanat ei riitä kuvailemaan sen kauneutta, annan kuvien jälleen hoitaa hommansa. Kokonaisuudessaan mun Italian reissu oli huikea kokemus, joka sisälsi paljon sekä mukavuus- että epämukavuusalueella olemista. Vajaan kolmen viikon aikana sain nauttia lähes jatkuvasta auringonpaisteesta, syödä litroittain italialaista jäätelöä ja uida täydellisen lämpöisessä ja värisessä merivedessä. Ehdin rakastua italian kieleen ja kulttuuriin, mutta samalla tajusin olevani sydänjuuriani myöten suomalainen. Sain maistaa pienen palasen siitä, miltä tuntuu olla ihmisten ympäröimänä, joiden puheesta ei ymmärrä sanaakaan. Kotiin palattuani huomasin kiusallisuuden sietokykyni parantuneen huomattavasti. Reissusta tarttui mukaan myös kivat rusketusrajat, pariton kenkä (toinen unohtui Milanon rautatieasemalle XD), 1600 valokuvaa ja monta unohtumatonta muistoa. Ensi vuonna tiedossa on todennäköisesti uusi reissu, mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen saadessani olla Suomen tutulla ja turvallisella maaperällä. 

Thank you for taking such good care of me families Ihalainen-Carli and Piras ♥ You are amazing!!