pohjalla

Tänään on taas ollut päivä, jota on leimannut sataprosenttinen varmuus siitä, ettei musta tuu ikinä opettajaa tai ylipäätään kykenevää selviytymään työelämästä hengissä. Oon maannut kolme tuntia sängyssä lamaantuneena yhden luennon ja salitreenin väsyttämänä. Edelleen tuntuu siltä, että mikään unimäärä ei saa mua tuntemaan itseäni virkeäksi ja energiseksi, vaikka viime yönäkin nukuin yhdeksän tuntia. Vasta kun putoaa naama edellä takaisin pohjalle, ymmärtää miten korkealle sitä onkaan tullut kivuttua. Käsittämätöntä, miten yksi huono päivä voi pyyhkiä pois pitkän hyvien päivien sarjan ja täydellinen tyytymättömyys omaan ulkonäköön ja persoonaan, typeriin pelkoihin ja saavuttamattomiin tavoitteisiin voi syöstä epätoivoon, joka tuntuu määrittelevän koko loppuelämää. Kaikki idealistiset kuvitelmat epämukavuusalueelle menemisestä tuntuvat naurettavilta. Minäkö pystyisin joskus tekemään jotain uskaliasta ja rohkeaa? Kliseet siitä, miten kaikki on mahdollista, kun vain uskoo itseensä, saavat kyyneleet nousemaan silmiini. Olen niin kyllästynyt pelkäämään. Olen niin kyllästynyt inhoamaan itseäni. Olen niin kyllästynyt jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen, alemmuuskompleksiin ja kaikkiin valheisiin, jotka kerta toisensa jälkeen syrjäyttävät viimeisetkin järjenhivenet päästäni. Miksi on niin vaikeaa olla tyytyväinen itseensä? Miksi on niin helppoa tulkita kaikki ihmisten eleet, sanat ja sanomatta jättämiset itseä vastaan? Miksi ylipäätään tuhlata aikaansa, sen miettimiseen, mitä muut ajattelevat?

Ylpeys, itsekeskeisyys, katkeruus ja kateus ovat pelottavan tuhoisia voimia, jotka myrkyttävät kaiken kauniin vieden elämänilon mennessään, jos niille antaa tilaa hengittää. On niin helppo puhua siitä, että niistä pitäisi päästä eroon, mutta käytännön tasolla asioiden muuttaminen tuntuu olevan ainakin mulle täysi mahdottomuus. Jostain ne aina aika ajoin hiipii salakavalasti saastuttamaan mun ajatusmaailman ja sydämen, vaikka olosuhteissa ei olisi mitään valittamisen aihetta. Tälläkin hetkellä mulla on asiat enemmän kun hyvin. Typerintähän tässä onkin se, että kaikki mun ongelmat on pelkästään mun oman pään sisällä, mutta mulla ei yksinkertaisesti riitä tahdonvoima taistella niitä vastaan. Ja kun oon tarpeeks väsynyt ja heikko, pimeys imaisee mut sisäänsä sellaisella voimalla, että en ehdi puolustautua mitenkään. Aina uudestaan kohtaan sen faktan, että en itse kykene muuttamaan itseäni. Mikään määrä itsehillintää, päättäväisyyttä tai inspiroivia mietelauseita ei tuu koskaan riittämään. Mitä agressiivisemmin yritän päästä omin voimin vapaaksi, sitä tiukemmin jään valheiden verkkoihin jumiin. Onko siis ainut vaihtoehto hyväksyä se tosiasia, että tällainen mä nyt vaan oon ja että säännöllisen epäsäännöllisesti mun pitää käydä pohjalla toteamassa se?

Tiedän, että ennemmin tai myöhemmin mun täytyy päästä käsittelemään näitä vääristyneitä ajattelumalleja jonkun ammattilaisen kanssa, jos haluan päästä elämässä eteenpäin. Kuitenkin uskon, että ainut, joka mut voi täydellisesti eheyttää ja vapauttaa, on Jumala. Miljoonat ihmiset on kautta aikojen saanut todistaa Jumalan rakkauden vavisuttavan muutosvoiman omalla kohdallaan. Raamatussa sanotaan, että "täydellinen rakkaus karkoittaa pelon" ja ymmärrän joka päivä syvemmin, miten heikosti mun sydän on pystynyt sisäistämään sen, että oon täydellisen hyväksytty ja rakastettu puhtaasti armosta. Oon vapaa syyllisyydestä ja riittämättömyyden tunteesta, koska kaikki on jo täytetty. Mun identiteetti ei perustu omiin suorituksiin tai saavutuksiin, eikä mikään epäonnistuminen koskaan voi riistää mun arvoa. Niin kauan kuin tuijotan itseeni, toisiin ihmisiin tai toinen toistaan synkeämpiin olosuhteisiin vajoan vaan syvemmälle itse kaivamaani kuoppaan. Mutta jos jaksan viimeisillä voimillani nostaa kyyneleiden sumentamat silmäni ristiinaulittuun Jeesukseen, joka antoi kaiken minun puolestani, saan taas muistutuksen siitä, kuinka rakastettu ja arvokas olen. Riippumatta älykkyysosamäärästäni, ulkonäöstäni ja sosiaalisuuteni tasosta. Kukaan tai mikään muu ei voi koskaan täyttää sitä kalvavaa tyhjyyttä sisälläni, joka huutaa hyväksyntää ja rakkautta. Miksi niin usein etsinkään vastauksia ihan vääristä paikoista? Kuinka monta kertaa täytyy pettyä ja hakata päätänsä seinään, jotta ymmärtää Jeesuksen olevan vastaus kaikkeen? 

Kuuntele nää biisit:

Suhe Live - Jeesus Riittää
Suhe Live - Mitään muuta en 
Suhe Live - Tuuleen ♥

"You don’t need the whole world to love you. Just a few good people."

Tän vuoden ensimmäisiin viikkoihin Helsingissä on sisältynyt paljon ihania juttuja! Opiskelut on lähtenyt rennosti käyntiin ja ollaan muun muassa käyty lumikenkäilemässä Paloheinässä sekä laulamassa karaokea opiskelukavereiden kanssa mun ja Laurin synttäreiden kunniaks. Laura ja Elisa järjesti mulle parhaan mahdollisen synttäripäivän ja onnentoivotukset tärkeiltä ihmisiltä täyttää edelleen mun sydämen lämmöllä ja kiitollisuudella. Kiitos kaikille onnitteluista ♥  Opiskelujen ohella oon ehtinyt käydä töissä ja kuntosalilla, luistelemassa ja museossa, leipoa ja laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja järjestellä kaappeja, syödä kahdesti Pancho Villassa, kolmesti Fazerin kahvilassa ja käydä elokuvissa katsomassa Idän pikajunan arvoitus ja The Greatest Showman. Oon ehtinyt nauttia monesta hitaasta aamusta ja herkullisesta aamupalasta, yhteisistä rukoushetkistä ja Raamatun lukemisesta. Vietin yhden sunnuntain lähes kokonaan ilman puhelinta ja kyllä teki hyvää! Rahaa on kulunut ihan liikaa ja nyt päätkinkin ryhtyä ostolakkoon pääsiäiseen asti. Pyrin ruokaa lukuunottamatta olemaan ostamatta mitään ja säästämään mahdollisimman paljon. Jos vaikka tällä kertaa onnistuis :D Mun maailmankuva on avartunut ymmärtämään erityisruokavalioita noudattavien ihmisten arkea, kun oon itsekin siirtynyt gluteenittomaan ja laktoosittomaan ruokavalioon (FODMAP). Tänään tosin puhuin terveydenhoitajan kanssa ja nyt mun pitää palata kolmeksi kuukaudeksi syömään vehnää ja ruista, jotta huhtikuussa pääsen keliakia-testiin. Kokonaisuudessaan mun arki tuntuu tällä hetkellä enimmäkseen hyvältä, vaikka välillä iskeekin ihmeen saamaton, laiska ja epäsosiaalinen olo. 

En oo ikinä tehnyt vakavissani uudenvuoden lupauksia, enkä siihen ryhdy varsinaisesti tänäkään vuonna, mutta muutamia vähän isompia ja pienempiä tavoitteita oon asettanut itselleni. Tänä vuonna yritän mennä mahdollisimman paljon omalle epämukavuusalueelleni ja kohdata suurimpia pelkojani. Haluan haastaa pinttyneitä ajattelumallejani ja opetella olemaan armollisempi itselleni sekä olemaan välittämättä siitä, mitä muut ihmiset musta ajattelee. En tavoittele mitään suurta ja ihmeellistä, vaan pyrin tekemään arjessa enemmän viisaita päätöksiä pienissä ja mitättömältä tuntuvissa asioissa. Haluan oppia näkemään enemmän kauneutta kaikkialla ja rakastamaan enemmän teoillani, sanoillani, ajatuksillani ja olemaan kiitollinen omasta polustani, jolle Jumala on viisaudessaan asettanut minut vaeltamaan. The Greatest Showman - elokuvassa oli yks ihan mahtava laini, jonka tahdon juurruttaa mun sydämeen. "You don’t need the whole world to love you. Just a few good people." So true. 

Joululoma

Joululoma tuli ja meni taas niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt tännekään mitään päivitellä. Tänä vuonna en odottanut joulua niin paljon kuin yleensä, enkä jaksannut stressata siitä, ettei tuntunut ihan siltä, miltä olisin toivonut. Oli kuitenkin aivan ihanaa viettää aikaa rakkaimpien ihmisten kanssa, käydä lumisateessa pelaamassa futista, syödä äidin tekemää taivaallista jouluruokaa, katsoa yömyöhään elokuvia Netflixistä, tanssia parhaan musiikin tahdissa, skypettää Pinjan kanssa ja nauttia takkatulen lämmöstä. Lomalla ehdin myös viettää uutta vuotta Onnilla sekä käydä kavereiden kanssa pulkkamäessä Ellivuoressa, Mäki-Soinien kanssa AD:lla aamukahvilla, Kouvolassa inspiroivalla lähetystyökurssilla, Joensuussa Iidaa, Emiliaa, Lauraa ja Elisaa moikkaamassa, Ylöjärvellä Essin luona ja Janitan kanssa Pyymäessä. Maanantaina palasin takaisin Helsinkiin ja arkeen sopeutuminen sujui yllättävän kivuttomasti. Vammala tulee aina olemaan mun koti, mutta suoraan sanottuna oon iloinen, ettei mun tarvi asua siellä enää, vaikka perhettä on tietenkin kova ikävä. Kaiken kaikkiaan onnistunut joululoma, mutta ihanaa päästä takaisin arkirytmiin. Oon innoissani tästä uudesta vuodesta!