Matti ♥ Petra

Kiitos vielä kerran Matti ja Petra aivan huikeista häistä ja älyttömän paljon onnea ♥ Ootte aivan upea pari! 

rippikuvia rypsipellossa

Kiirettä on pitänyt, joten nää kuvat tulee nyt pari viikkoa myöhässä. Toissa viikonloppuna oltiin Salossa meidän seurakunnan perinteisessä kesätapahtumassa ja lauantai-iltana käytiin vihdoin kuvaamassa pikkusiskolle rippikuvat väriloistossa hehkuvassa rypsipellossa ihanassa ilta-auringossa. Olosuhteet oli siis enemmän kuin kohdillaan! Viime viikonloppuna olin kuvaamassa aivan ihastuttavan rakkaudentäyteiset häät ja hääkuvia muokatessa onkin sitten mennyt tän viikon kaikki vapaa-aika. Ylihuomenna on seuraavat häät ja sunnuntaiaamuna lähden viikoksi Italiaan, joten yritän saada ainakin osan hääkuvista ladattua tänne jo tänään. 

mahdollisuus muutokseen

Tänään oli kuuma, vaikkei aurinko päivällä edes paistanut. Ostin tän kesän ensimmäiset suomalaiset mansikat ja söin niitä kermavaahdon kanssa parvekkeella auringonlaskussa. Hymyilin typerästi vastaantulijoille. En siksi, että olisin rakastunut tai erityisen onnellinen, vaan yksinkertaisesti siksi, että voin. Oon kuullut, että hymyilemällä saa aivojakin huijattua luulemaan, että kaikki on hyvin puhumattakaan muista ihmisistä. Eikä mun oikeestaan ees tarvi huijata, koska onhan mulla kaikki hyvin. Oon onnellinen siitä, ettei moneen päivään oo ahdistanut mennä töihin. Vähän aina jännittää ja on levoton olo, mutta sen kanssa pystyy elämään. Joka paikkaan särkee eilisen salitreenin jäljiltä, mutta iloitsen siitä, että oon kerrankin saanut jotain tehtyä. 

Oon aina ajatellut, että haluaisin olla positiivisempi ihminen ja kironnut sitä, että mulla on taipumus melankoliaan, murehtimiseen, pessimismiin ja itsesääliin vajoamiseen. Viime päivinä oon kuitenkin tajunnut, että mun luonnollisten taipumusten ei tarvi hallita mun elämää. Voin oppia olemaan optimistisempi. Voin hymyillä, vaikkei hymyilyttäisi. Voin ajatella iloisia asioita ja kiittää, vaikka tekisi mieli takertua elämän pieniin epäkohtiin. Voin itkeä silloin kun itkettää, ikävöidä silloin kun on ikävä ja surra, kun on surun aika. Saan pelätä ja saan murehtia, mutta en halua jäädä negatiivisten tunteiden valtaan. Maailmassa on miljoonia syitä olla ahdistunut ja epätoivoinen, mutta on myös vähintään yhtä monta syytä olla iloinen. On ihan musta itsestäni kiinni minkälaisiin asioihin kiinnitän katseeni. Voin haukkua itseni lyttyyn kerta toisensa jälkeen ja vihata peilikuvaani, mutta yhtä hyvin voin opetella olemaan itseni paras ystävä. Voin keskittyä etsimään itsestäni vikoja, koska niitähän riittää, mutta yhtä hyvin voin keskittyä miettimään, mistä asioista itsessäni tykkään. Ehkä niitäkin löytyy, kun oikein tarkasti miettii. Voin selata ahdistuneena instagramia, miettien miten muilla on paljon enemmän ystäviä ja kaikin puolin upeempi elämä. Voin yrittää rakentaa omasta elämästäni samanlaista illuusiota lisäämällä toinen toistaan hienompia kuvia ja todistella muille, että hei mullakin on ihan kiva elämä. Toinen vaihtoehto on poistaa koko sovellus ja keskittyä siihen, mitä mulla on tässä hetkessä. Oli se muiden mielestä kuinka säälittävää tahansa, se on kuitenkin mun elämä. Yksi, ainoa ja ainutlaatuinen elämä. Miksi tuhlaisin aikani sen miettimiseen, mitä muut tekee ja ajattelee, kun mulla on omakin elämä elettävänä? Oon tuhlannut jo ihan tarpeeks aikaa, enkä halua heittää hukkaan enää sekuntiakaan. Tänään on mahdollisuus muutokseen ja tänään tahdon tarttua tilaisuuteen.  

jotain pientä onnellisuudesta

Tänään kiipesin puuhun ja olin onnellinen. Dippasin mansikoita sulatettuun suklaaseen ja söin vatsani kipeäksi. Rakastuin entistä enemmän nykyiseen kotikaupunkiini ja löysin sieltä uuden lempparipaikan. Juttelin kassajonossa vieraan mummon kanssa ja annoin alkoholistinaiselle kolme euroa keksipakettia varten. Hengitin raikasta meri-ilmaa, mäntyjen tuoksua ja auringonpaistetta. Nautin rakkaan ystäväni seurasta ja maailman ihanimmasta naurusta. Unohdin arjen huolet ja ahdistuksen. Miten pienistä asioista ihminen voikaan tulla onnelliseksi? 

Oonkin viime päivinä pysähtynyt miettimään, mitkä on niitä asioita, jotka nostaa mun suupielet ylöspäin ja tuo väriä harmaaseen arkeen. Kerta toisensa jälkeen oon tullut siihen lopputulokseen, että ne asiat on tosi pieniä ja jonkun ulkopuolisen silmin jopa täysin mitättömiä. Kuitenkin juuri niissä arjen pienissä ilonaiheissa on käsittämätön voima nostaa sydän taivaisiin, josta kaikki hyvä ja kaunis on saanut alkunsa. "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." Jaak. 1:17 

Vaikka huominen työpäivä ja Iidan lähteminen takaisin Joensuuhun saa epämiellyttävän tunteen nousemaan mun sydänalaan, haluan pitää katseeni ilta-auringon värjäämissä pilvissä. En tarvitse mainetta, kunniaa, rahaa, sadoittain ystäviä, täydellistä ulkonäköä tai poikaystävää ollakseni onnellinen. Tarvitsen vain rohkeutta tarttua kiinni Jumalan lupauksiin, silmälaseja nähdäkseni kaiken sen kauniin, mikä elämääni jo ympäröi ja ennen kaikkea rakkautta. Rakkaus on se voima, joka saa katseen kääntymään pois omasta navasta ja ahdistuksesta ympäröivien ihmisten hätään. 

Juuri arjen pienissä tai suurissa kohtaamisissa löydämme merkityksen elämällemme. Kun uskallamme hymyillä ja katsoa toisiamme silmiin, rohkaista alaspainettuja, ojentaa kätemme ja sydämemme epätoivoon hukkuvien puoleen ja luopua omista oikeuksistamme toistemme vuoksi, löydämme ihmisyyden. Löydämme itsemme. Kuten Jeesuskaan ei tullut maailmaan palveltavaksi vaan palvelemaan, meidätkin on luotu palvelemaan toisiamme. Kuinka helposti me keskitymme miettimään, mikä tai kuka voisi tehdä meidät onnelliseksi, sen sijaan että pohtisimme, mitä me voisimme tehdä, jotta meidän ympärillämme olevilla ihmisillä olisi parempi olla? Kuinka totta onkaan, että antaessaan saa! Kuinka tyhjäksi ja onnettomaksi itsekkyys jättääkään meidän sisimpämme.

Jumala on täydellinen rakkaus ja Hän sanoo sanassaan: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." Joh. 10:10. Ilman Jumalaa meillä ei ole voimaa eikä edes halua asettaa muiden tarpeita omiemme edelle. On vaikea rakastaa muita, jos ei saa tuntea itseään rakastetuksi. Siksi meidän onkin ensin otettava vastaan Jumalan täydellinen rakkaus ja hyväksyntä. Jumala rakastaa meitä Jeesuksen tähden riippumatta siitä, mitä teemme, mitä sanomme tai mitä ajattelemme. Mikään eikä kukaan koskaan voi vähentää Hänen rakkauttaan meitä kohtaan. Siinä on avain todelliseen elämään ja todelliseen autuuteen. 

väsymys vei taas voiton

Oon taas ihan kuolemanväsynyt, vaikka nukuin viime yönä kymmenen tuntia. Johtuu varmaan ainakin osittain siitä, että eilen saatettiin aamuviideltä Pinja lentokentälle ja yöunet jäi vähän lyhyeks. Heti kun mun unirytmi menee sekaisin, meen itekin ihan sekaisin. Uskomatonta ajatella, että siellä se rakas pikkusisko nyt on maailman toisella puolella eikä tulla näkeen toisiamme VUOTEEN. En voi kuin ihmetellä ja ihastella sitä rohkeutta, mikä mun kaikilla siskoilla on. Musta ei olis muuttamaan vuodeks vieraiden ihmisten ja vieraan kielen keskelle. Viime kesän kolmen viikon Italian reissu oli mulle jo ihan tarpeeks :D Jälleen kerran väsymys vie voiton, vaikka haluaisin jakaa teille viime päivinä mun päässä risteilleitä ajatuksia ja oivalluksia. Iida tulee huomenna pariks päiväks kylään, joten palataan viikonloppuna ♥ God bless!