keväinen Tukholma

Käytiin tosiaan huhtikuun puolessa välissä Samun kanssa Tukholmassa. Perjantaina piti olla NF:n keikka, mutta pari päivää ennen reissuun lähtöä saatiin tieto, että keikka olikin peruttu. Harmitus oli melkoisen suuri, mutta koska lennot ja majotus oli jo maksettu, lähdettiin matkaan joka tapauksessa. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta reissu sujui hyvin ja oli huippua viettää harvinaista laatuaikaa rakkaan pikkuveljen kanssa. Käytettiin matkakorttia koko rahan edestä ja testattiin kaikkia mahdollisia julkisia kulkuvälineita, mutta käveltiin myös jalkamme kipeiks. Tuhlattiin lähes kaikki rahamme Quality Outletissa, käytiin hienoimassa ikinä näkemässäni kauppakeskuksessa ja kierreltiin etsimässä hyviä kirpputoreja. Aurinko paistoi lähes koko ajan ja tienpientareet oli täynnä sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Vietettiin myös ihana päivä ihastuttavassa Uppsalassa, missä meidän serkku opiskelee. Kuvia tuli räpsittyä taas ihan kohtuudella, joten sen pidemmittä puheitta päästän teidät ihastelemaan kaunista keväistä Tukholmaa ja Pekka Töpöhännän kotikaupunkia.

kuka sinä olet?

Mun sydämessä käydään jatkuvaa taistelua pimeyden ja valon, valheen ja totuuden, pelon ja rohkeuden, kiitollisuuden ja kiittämättömyyden, kateuden ja tyytyväisyyden, ylpeyden ja häpeän sekä riittämättömyyden ja riittävyyden välillä. On päiviä, jolloin inhoan sitä, kuka olen ja mitä tunnen. Tuijotan ympärilleni tyytymättömänä miettien, miksi tieni ei ole samanlainen kuin muiden näyttää olevan. Ulkopuolisuuden tunne kiristää otettaan heiveröisen sydämeni ympärillä. Olen hukassa itseni kanssa. Peloissani. Yksin. En pääse pakoon itseäni, vaikka kuinka juoksisin. Tässä on se ruumis, se mieli ja se polku, joka minulle on annettu. Voin (ja minun pitääkin) yrittää kehittää itseäni, mutta on asioita, jotka eivät muutu, vaikka kuinka haluaisin. Sydämeni reagoi tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa, vaikka kuinka yrittäisin saada sen aisoihin. Kerta toisensa jälkeen hakkaan päätäni seinään toivoen, että olisin toisenlainen. Että olisin rohkeampi, sosiaalisempi, positiivisempi ja kaikin puolin parempi ihminen. Kuvittelen, että muiden tiet ovat helpompia, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, mitä he käyvät elämässään läpi. Miten helposti tuleekaan unohdettua, ettei olennaista ole niinkään se, mitä meille tapahtuu vaan se, miten tapahtumiin suhtaudumme. Mihin kiinnitämme katseemme ja suuntaamme ajatuksemme.

Elämässä on valittavana kaksi vaihtoehtoa; voi taistella kaikin voimin vastaan ja olla aina tyytymätön tai vaihtoehtoisesti nostaa valkoisen lipun salkoon ja hyväksyä itsensä, tunteensa ja kohtalonsa sellaisina kuin ne ovat. Yrittää ymmärtää itseään. Yrittää olla lempeä itsellensä. Yrittää rohkaista ja rakastaa. Lopettaa epätoivoinen yritys ahtautua tiettyyn muottiin. Itsensä syyllistäminen ei auta ketään eikä muuta mitään. Vaatimukset saavat aikaan vain vihaa ja pettymyksiä. Rakkaus, totuus ja täydellinen hyväksyntä sen sijaan voivat saada aikaan todellisen muutoksen.

Tänään tahdon sanoa sinulle ja samalla itselleni muutaman asian. Älä usko valheita, joiden mukaan sinun pitäisi tehdä tai tuntea jotain, koska muutkin. Tai jotta olisit parempi. Sinulla on yksi, ainoa elämä, joka voi päättyä hetkenä minä hyvänsä. Aikaa ei ole hukattavaksi. Siksi lopeta muiden ihmisten miellyttäminen ja itsesi mollaaminen. Tänään on päivä, jolloin voit oppia rakastamaan itseäsi. Tänään on päivä, jolloin voit oppia unelmoimaan suuria. Tänään on päivä, jolloin voit löytää ne lahjat ja voimavarat, jotka Jumala on suuressa viisaudessan sinulle lahjoittanut.

Kuka sinä olet? Kuka sinä todella syvällä sisimmässäsi olet? Mistä olet tulossa ja minne olet matkalla? Mikä on elämäsi tarkoitus? Mitä sinä rakastat? Mikä saa sydämesi täyttymään sanoinkuvaamattomalla ilolla? Entä surulla? Milloin tunnet olevasi parhaimmillasi? Aidoimmillasi?

Unohda kaikki se, mitä olet tottunut ajattelemaan itsestäsi. Unohda valheet, joita muut ovat sinulle syöttäneet. Sinä olet upea. Sinä olet ainutlaatuinen. Sinä olet arvokas. Et ole sattuman tuote tai pelkkää atomien liikettä. Sinun elämälläsi on merkitystä. Sinunkin elämäsi varalle on taivaassa tehty suunnitelma, joka ylittää villeimmätkin kuvitelmasi. Sinä voit olla valon tuoja pimeässä. Sinä voit olla lämmittävä liekki tässä kylmässä maailmassa. Sinua rakastetaan juuri sellaisena kuin olet.

Jeesus odottaa malttamattomana, että saisi kietoa lävistetyt kätensä sinun ympärillesi ja sulkea sinut syliinsä. Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka on pannut meihin asumaan. Sinut on luotu taivasta ja iankaikkista elämää varten, eikä mikään tässä maailmassa voi antaa sinulle sitä, mitä sydämesi niin palavasti janoaa. Vain Jeesus voi vapauttaa sinut kaikesta riittämättömyydestä, arvottomuudesta ja syyllisyydestä. Hän on tie, totuus ja elämä. Hän on rauhanruhtinas, joka syntyi tähän maailmaan antaakseen sokeille näön ja päästääkseen vangitut vapaaksi kahleistaan. Jeesus elää ja haluaa ilmaista ehdottoman rakkautensa juuri sinulle. Jos et syystä tai toisesta pysty uskomaan tätä, mutta haluaisit kuitenkin löytää totuuden ja merkityksen elämällesi, pyydä Häneltä uskoa, sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. 

kun et keksi edes otsikkoa

Oon taas ollut maailman saamattomin bloggaaja, jos nyt sellaiseksi edes kehtaan itseäni kutsua.  Nytkin tulin kirjoittamaan lähinnä siksi, että haluan rikkoa tän hiljaisuuden ja saattaa edes pinnallisesti kuulumiset ajan tasalle. Ennen pääsiäistä sain Essin kylään ja juhlapyhiksi suuntasin sukujuhlien kautta Vammalaan. Huhtikuun alussa juhlistettiin pariin otteeseen Elisan synttäreitä ja pari viikkoa sitten käytiin Samun kanssa Tukholmassa. Huhtikuu on kulunut silmänräpäyksessä ja kevät tekee tuloaan, vaikka tänäänkin satoi hetken räntää ja kaduin toden teolla talvitakin jättämistä kotiin. On onneksi ollut myös päiviä, jolloin on tarjennut olla ainakin hetken kokonaan ilman takkia. Maa alkaa pikkuhiljaa vihertää ja kukat vallata tienpientareet. Lintujen laulu täyttää sydämen ilolla ja kutkuttavalla kesän odotuksella. Hankin vihdoin itselleni ajo-oikeuden Alepa-fillariin ja oon jo muutaman kerran ajanut pyörällä keskustaan ja takaisin. Arki on ollut vime aikoina täynnä stressiä, mutta myös paljon isoja ja pieniä ilonaiheita. Nyt mun on pakko mennä nukkumaan, mutta yritän mahdollisimman pian saada ladattua Tukholman reissun kuvat tänne ja jaettua vähän syvällisempiä ajatuksia. Siihen asti adios!

Ps. Jos teillä on jotain postaustoiveita niin kertokaa ihmeessä!

valon ja varjon leikki

 Maailmassa on niin paljon pimeyttä ja pahuutta, että usein sitä miettiessään voi ihan fyysisesti pahoin. Välillä pimeys tunkeutuu omaankin elämään. Joskus pitkäkestoisena hirmumyrskynä ja joskus vain ohikiitävänä sadekuurona. Onneksi maailmassa on myös paljon kaunista ja hyvää. Joskus saamme kylpeä valossa päiväkausia, mutta useimmiten yksittäiset valonsäteet valaisevat hetken polkuamme ja katoavat taas näkyvistämme. Pimeys ja valo kietoutuvat ihmeellisesti yhteen. Pelkäämme pimeyttä, mutta toisaalta rakastamme sitä. Rakastamme valoa, mutta toisaalta vihaamme sitä. Kuten kevätaurinko paljastaa ikkunoiden likaisuuden ja pölyn paljouden, valo paljastaa meistä asioita, joita emme haluaisi kohdata. Jos ei olisi pahuutta, emme kai osaisi tunnistaa hyvyyttä. Jos ei välillä olisi synkkiä päiviä, emme kai olisi niin haltioituneita auringonpaisteesta. Jos emme pelkäisi mitään, emme saisi koskaan kokea sitä voitonriemua, joka valtaa sydämen, kun on uskaltanut kohdata pelkonsa. Jos emme olisi koskaan väsyneitä, emme tietäisi, miten taivaalliselta tuntuu kaivautua pitkän päivän päätteeksi lämpimän peiton alle ja sulkea silmänsä. Jos emme koskaan menettäisi mitään, emme kai ymmärtäisi, miten arvokasta on omistaa ja toisaalta sitä, miten katoavaista kaikki on. Kuinka jokainen hetki on ainutlaatuinen ja ihmeellinen lahja. Jos emme koskaan itse menisi rikki, emme ymmärtäisi niitä, jotka ovat elämän myrskyissä pirstoutuneet. Jos osaisimme  jo valmiiksi kaiken täydellisesti, emme ymmärtäisi, miten upeaa on oppia uutta ja kehittyä. Jos emme tekisi koskaan virheitä, mille me nauraisimme vedet silmissä vuosien päästä? 

Viime aikoina oon joutunut katsomaan itseäni ihan toden teolla peiliin ja myöntämään sekä itselleni että muille asioita, jotka oon alitajuisesti tiedostanut jo pidemmän aikaa. Kirjotin kesällä siitä, miten mun luonnollisten taipumusten ei tarvitse hallita mun elämää, mutta arvatkaa vaan, kuinka hyvin oon onnistunut taisteleen syvälle mun ajatteluun juurtunutta pessimismiä vastaan. No, voin kertoa, että en kovin hyvin. Tajusin viime viikolla, miten suorastaan addiktoitunut oon itsesäälissä kieriskelemiseen ja miten helposti sokeudun kaikelle sille, mistä saisin olla kiitollinen. Miten helposti sitä antaakaan periksi kateudelle ja alkaa vertailla itseään muihin, vaikka tietää sen olevan typerintä ja tuhoisinta, mitä voi itselleen ja läheisilleen tehdä. Ja miten helppoa onkaan aina vedota siihen, että "tällainen mä nyt vaan olen" sen sijaan, että ottaisi itseään niskasta kiinni ja kantaisi vastuun omista asenteistaan ja ajatuksistaan. Totuuden katsominen silmästä silmään tekee joskus kauhistuttavan kipeää, mutta se on ainut tie vapauteen ja muutokseen. 

Oleellista on kuitenkin myös se, miten totuuteen suhtautuu. Alkaako sitä ruoskimaan itseään entistä ankarammin (kuten mulla on tapana) vai osaako olla itselleen armollinen. Mitä armottomammin vaatii itseltään muutosta, sitä todennäköisemmin tulee epäonnistumaan ja vajoamaan entistä syvemmälle suohon. Ongelmien tiedostaminen ja hyväksyminen ovat ensimmäisiä askelia, joita seuraa monta pientä askelta eteen- ja usein myös taaksepäin. Meillä kaikilla on omat ongelmamme, kipupisteemme ja taistelumme, jotka aika ajoin heittävät synkkiä varjojaan elämämme ylle. Onneksi meidän ei tarvitse jäädä niiden kanssa yksin, jos emme halua. Mikä voima piileekään siinä, kun uskaltaa avata suunsa. Oli kuuntelevana korvana sitten terapeutti, hyvä ystävä, äiti tai vaikka koira. Kaikista paras kuuntelija on tietenkin Jeesus, joka ei koskaan väsy kuuntelemaan meidän murheitamme. Hän näkee, kuulee, tietää ja ymmärtää. Hän rakastaa meitä, vaikka tietää kaikki synkimmät salaisuutemme ja näkee perinpohjaisen pahuutemme. Jumalan armossa on todellinen voima muutokseen. 

Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; 

mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.

Jes. 40:28-31

helmikuun ilonaiheita

Kylläpä aika taas on rientänyt ja blogi jäänyt pahasti töiden, opiskelujen ja vähän kaiken muunkin jalkoihin. Nytkin mun pitäisi olla lukemassa ens viikon tentteihin, mutta en halua venyttää tätä taukoa enää yhtään pidemmäksi. Kameraa sen sijaan oon käyttänyt pitkästä aikaa melko ahkerasti ja nyt onkin ollut valokuvaamiseen aivan ihanan talviset ja aurinkoiset olosuhteet. Monta päivää jatkunut auringonpaiste ja kevään lähestyminen on aika hyvin vienyt viime postauksen synkät tunnelmat mennessään. Helmikuuhun mahtuikin tosi paljon ihania juttuja;

♥ Söin vähän liian monta laskiaispullaa ja kävin vähän liian monta kertaa kahvilla monen ihanan ystävän kanssa ♥

♥ Selvisin hengissä historian kurssin työpajan pitämisestä ja ryhmätöiden kasaantumisesta ♥

♥ Aloitin jo perinteeksi muodostuneen some-paaston ja sain taas yllättyä siitä, miten helppoa ja vapauttavaa ilman sosiaalista mediaa eläminen on ♥

♥ Pääsin ihastelemaan upeaa pukuloistoa vanhojen tansseihin ja tutustumaan vihdoin meidän etelä-afrikkalaiseen vaihtariin, kun matkattiin Lauran kanssa Vammalaan viikonlopuksi viettämään mun ja Eemilin yhteissynttäreitä mahtavalla porukalla ♥

♥ Pääsin myös pitkästä aikaan meidän lähimetsään nauttimaan täydellisestä yksinäisyydestä, mitä kyllä kaipaan perheen lisäksi eniten Helsingissä ♥

♥ Kävin kampaajalla värjäämässä hiukseni tummanruskeiksi ♥

 ♥ Ostin uuden objektiivin ja löysin uutta motivaatiota valokuvaamiseen ♥

♥ Sain pikkusiskon ja -veljen kylään pariksi päiväksi ja tunsin itsekin nuorentuvani 6 ja 8 vuotta nuorempien sisarusten seurassa. Syötiin kahtena aamuna peräkkäin täydellinen aamupala, käytiin uimassa Vuosaaren uimahallissa, kirppareilla ostoksilla, luistelemassa järven jäällä, katsomassa The Greatest Showman sekä syömässä Subwayssa ja Pancho Villassa ♥

♥ Eilen lähdettiin Lauran kanssa Ryttylään Naisten päiville palvelemaan musiikissa ja saatiin mummoilta jopa niin hyvää palautetta, että meidän pitäis kuulemma tehdä levy XD Kyllä voi pienistä asioista ihminen tulla hyvälle mielelle ♥

Tein nyt tietoisen päätöksen jättää tästä postauksesta pois kaiken negatiivisen, jota kuluneisiin viikkoihin on kyllä myös mahtunut ja keskittyä positiiviisiin asioihin. Yleensä mun on jostain syystä paljon helpompaa kirjoittaa negatiivisista asioista ja fiiliksistä, mikä voi helposti antaa vääristyneen kuvan siitä, miten mulla oikeesti menee. Enimmäkseen oon kuitenkin tyytyväinen omaan elämääni ja arkeeni, mutta kiitollisessa elämänasenteessa on mulla kyllä todella paljon parannettavaa. On ihan valtavasti asioita, joista tulee liian helposti meille itsestäänselvyyksiä. Naisten päivillä mua puhutteli erityisen paljon sen kuuleminen, että etiopialaiset kristityt ovat kaiken maallisen puutteen keskellä kenties maailman onnellisimpia. Voi kun me ymmärrettäis myös sydämen tasolla, miten etuoikeutettuja me ollaan, kun suurin osa meidän perustarpeista on tyydytetty - puhumattakaan kaikesta siitä, mitä saadaan niiden lisäks. Mun yks syvimmistä rukousaiheistani tällä hetkellä on, että Jumala vois antaa mulle kiitollisemman, epäitsekkäämmän ja rakastavamman sydämen, jotta voisin jakaa myös muille siitä, mistä saan itse olla kiitollinen.