Vihdosta viimein ja pitkästä aikaa mulla on aikaa ja myös sopiva mielentila kirjoittaa. Pariin viime viikkoon on taas mahtunut monenmoista tunnetilaa ääripäästä toiseen. Oon maannut lattialla ahdistuneena ja itkenyt silmät päästäni, ollut täynnä epätoivoa ja levottomuutta maailman tuntuessa kaatuvan niskaan, taistellut kateuden kanssa ja vajonnut itsesääliin (once again) sekä ollut väsymyksestä ja ruokahaluttomuudesta lamaantunut. Oon myös käynyt huikeita keskusteluja ihanien ihmisten kanssa, ottanut vihdoin rohkeita askeleita eteenpäin, oivaltanut uusia asioita itsestäni ja ihan vaan elämästä sekä nauttinut valokuvaamisesta, auringosta, hyvästä ruuasta ja parhaasta seurasta. Oon vetänyt keuhkot täyteen sateen raikastamaa ilmaa ja tuntenut pakahtuvani tunteesta, jolle en oikein osaa antaa nimeä. Oon tuskaillut opiskelumotivaation puutteesta kesäkurssien kanssa, ja iloinnut enkun kurssin päättymisestä. Oon nauranut vatsalihakseni kipeäksi pikkusiskon snapchat-koulutuksessa ja ihaillut Tuulin huikeen huoletonta elämänasennetta. Oon tajunnut taas kerran, miten upea perhe mulla on ja surrut niiden puolesta, joilla ei oo yhtä hyviä lähtökohtia elämään kun mulla.
Mun sydämessä on vahvistunut kutsumus, että haluan tehdä kaikkeni niiden auttamiseksi, jotka joutuu kamppailemaan vaikeiden asioiden kanssa. Samalla oon tajunnut, että ollakseni avuksi muille, mun pitää saada itseni kuntoon. Pari viikkoa sitten tein uskoakseni yhden elämäni parhaista päätöksistä hankkiutua vihdoin pitkäaikaiseen terapiaan. Ensimmäinen askel on nyt otettu, ja voi miten hyvältä tuntuikaan sanoittaa ääneen omia kipupisteitä ja kokea tulleensa otetuksi vakavasti. Syksyllä toivottavasti askelten määrä kasvaa ja vauhti lisääntyy.
Toivon, että vielä jonain päivänä, voin katsoa itseäni peiliin ja olla tyytyväinen siihen, mitä näen. Toivon, että vielä jonain päivänä, voin hyväksyä omat luonteenpiirteeni ja lakata taistelemasta niitä vastaan, yrittäen olla jotain mitä en ole. Toivon, että vielä jonain päivänä osaan olla itseni paras ystävä. Toivon, että vielä jonain päivänä, löydän oman paikkani ja intohimon jotain asiaa tai ihmistä kohtaan. Toivon, että vielä jonain päivänä voin rakastua ja löytää ihmisen, jonka uskallan päästää lähelle pelkäämättä tulevani hylätyksi. Toivon, että vielä jonain päivänä, pystyn luottamaan omiin kykyihini ja uskallan tehdä asioita, jotka tuntuvat tällä hetkellä utopistisilta. Toivon, että vielä jonain päivänä, voin lakata miellyttämästä muita ja vähät välittää muiden mielipiteistä. Elää itseni näköistä elämää ja taistella niiden asioiden puolesta, joihin uskon. Toivon, että vielä jonain päivänä kateus, jatkuva vertailu ja riittämättömyyden tunne ovat menettäneet hallintavallan elämästäni. Toivon, että vielä jonain päivänä, osaan olla aidosti kiitollinen siitä, mitä minulla on ja iloita myös toisten onnesta. Toivon, että vielä jonain päivänä todella ymmärrän, mitä armo ja Jumalan rakkaus tarkoittaa ja osaan ottaa sen vastaan myös omalle kohdalleni.
Toivon, että vielä jonain päivänä, voin seistä niiden ihmisten rinnalla, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa, joiden kanssa minä kamppailen tänään - kertomassa, että on olemassa toivo paremmasta. Silloinkin, kun tuntuu siltä, että kaikki pysyy paikallaan. Silloinkin, kun törmää jatkuvasti samoihin esteisiin, jotka on luullut lopullisesti jättäneensä taakseen. Tiedän, miltä tuntuu olla jatkuvasti pettynyt ja tyytymätön itseensä. Tiedän, miltä tuntuu kun mikään ei ikinä tunnu riittävän ja olevan tarpeeksi. Tiedän, miltä tuntuu olla hukassa itsensä kanssa, kun on kadottanut minuutensa muiden ihmisten miellyttämiseen. Tiedän, miten turhauttavaa on olla itsensä pahin vihollinen. Tiedän, miten turhauttavaa on tiedostaa ja pohtia päänsä puhki asioita, joille ei kuitenkaan pysty itse tekemään mitään, ja menettää usko siihen, että muutos voisi koskaan olla omalla kohdalla mahdollinen. Tiedän, miltä tuntuu, kun ei oikein osaa rakastaa eikä ottaa vastaan rakkautta. Matka kohti näiden toiveiden toteutumista tulee varmasti olemaan pitkä ja kivinen, mutta olen iloinen, että vihdoin olen ottanut ehkä vaikeimman askeleen tällä tiellä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen innoissani siitä, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Samalla yritän kuitenkin ankkuroitua tähän hetkeen ja löytää ilonaiheita ja onnistumisen hetkiä kaiken keskeneräisyyteni keskellä. Kiitos, kun kuljet tätä matkaa kanssani ♥
