Kahden viikon intensiivisen yhdessäolon jälkeen talo on yhtäkkiä hämmentävän hiljainen. Olen yksin kotona ja pitkästä aikaa on tilaisuus pysähtyä tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Hiljaiselo täällä blogin puolella on selitettävissä pitkälti kaiken maailman kiireillä ja kandin viimeistelyllä. Myönnettäköön että laiskuudella on myös oma osansa, mutta opettelen hyväksymään sen, että aina ei tarvitse jaksaa. Yhtään mitään. Liian usein tunnen syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, jos en ole saanut päivän aikana mitään mielestäni tärkeää aikaan. Kulunut joululoma on ollut loistava vastaisku tälle ajattelutavalle. Olen maannut monta päivää peräkkäin yöpuvussa sohvalla rakkaimpien ihmisten ympäröimänä ja käynyt välillä ulkona nauttimassa kirpeästä pakkasilmasta. Olen nauranut vatsani kipeäksi jutuille, joiden tason on taannut sokerin ylensyönti ja Peuramäen kreisi huumorintaju. Sydämeni on pakahtunut rakkaudesta ja kiitollisuudesta. Miten harvinaislaatuista ja arvokasta onkaan aika, jonka saa viettää koko perheen ollessa yhdessä koolla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan jokaista keskustelua, halausta, rukousta ja hiljaista hetkeä, jonka saan viettää isän, äidin ja sisarusteni läsnäolossa.
Viime aikoina olen joutunut pysähtymään sen tosiasian eteen, ettei koskaan tiedä, minä päivänä joutuu sanomaan hyvästit jollekin rakkaalle ihmiselle. Jo pelkästään ajatuksen tasolla se tekee niin kipeää, että yhtenä päivänä ollessani kirjastossa opiskelemassa, aloin yhtäkkiä itkeä katsoessani vanhempieni kuvia. Elämän hauraus ja kaiken olevaisen katoavaisuus iski yllättäen tajuntaani saaden suojamuurini murtumaan. Ilon, riemun ja kiitollisuuden keskellä olen hetkittäin vajonnut polvilleni itkemään kaikkea sitä karmivaa pahuutta, mikä tässä maailmassa vallitsee. Miten helppoa olisikaan luovuttaa ja jäädä jumittamaan epätoivon ja avuttomuuden pohjattomalta tuntuvaan kuoppaan. Joka päivä ja joka hetki on tehtävä päätös taistella valon puolesta, vaikka välillä pimeys tuntuu ylivoimaiselta. Mitä pimeämmäksi ja kylmemmäksi maailma käy, sitä enemmän tarvitaan rakkauden valoa ja lämpöä. Mitä enemmän on epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta, sitä enemmän tarvitaan oikeudenmukaisuutta ja laupeutta. Mitä kovemmaksi vaatimukset kasvavat, sitä enemmän tarvitaan armahtavaisuutta.
Olen sydämeni pohjasta kiitollinen siitä, että tässä pelottavassa ja arvaamattomassa maailmassa minulla on turvapaikka, jossa saan tuntea olevani täysin epätäydellisenä täydellisen rakastettu. Kerta toisensa jälkeen hämmästelen sitä armoa, jonka saan osakseni jokaisena elämäni päivänä. Täydellinen Jumalan poika jätti taivaan ihanuuden ja syntyi ihmiseksi tähän kärsimyksen täyttämään maailmaan pelastaakseen meidät, jotka emme sitä todellakaan ansainneet. Hän tuli korjaamaan sen, minkä olemme itse rikkoneet. Hän kärsi rangaistuksen, joka olisi kuulunut meistä jokaiselle. Jeesuksessa meillä on tulevaisuus ja toivo, anteeksiantamus ja vapaus, täydellinen rakkaus ja iankaikkinen elämä. Jeesuksen nimessä on voima, joka yltää kuolemankin yli. Siitä saan voimaa kohdata jokaisen päivän mitä ikinä se tuokaan tullessaan. Vaikka menettäisin kaiken, mutta minulla olisi Jeesus, olisin rikkaampi kuin jos omistaisin kaiken maallisen rikkauden ilman Jeesusta. Jumalan rakkaudessa olen täydellisessä turvassa.
"Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana — että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman --" Fil. 3: 8-10
"Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" Room. 8: 31-32
"Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room. 8: 38-39
Siunattua uutta vuotta just sulle ♥
