torstai 5. toukokuuta 2016

hengissä

Ulkona on niin kaunis ja kesäinen ilma, että tulin vaan pikaisesti ilmottamaan olevani edelleen hengissä ja jakamaan teille muutaman kuvan. Vajaa viiden viikon luku-urakka ja pääsykokeet takana, toinen välivuosi mahdollisesti edessä. Siihen ainakin varaudun henkisesti, mutta parin viikon päästä selviää pääsenkö soveltuvuuskokeisiin vai en. Vielä pitäis jaksaa neljä viikkoa töissä ja sitten alkaa kesäloma!! Nyt meen nautiskelemaan auringonpaisteesta, ihanaa viikonloppua ♥♥♥






sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

kuolema, elämän pahin vihollinen


Maailma on pimeä ja koko ajan pimenemässä. Pahoja asioita tapahtuu kaukana ja koko ajan lähempänä. Kuolema vaanii jokaisen nurkan takana. Yksikään päivä, yksikään tunti, yksikään hengenveto ei ole itsestäänselvyys. Tai ei ainakaan pitäisi olla. Kuolema on lähellä jokaista ihmistä, halusipa hän sitä myöntää tai ei. Maailmassa mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Paitsi se, että kaikki me kuolemme. Tavalla tai toisella. Aikana tai toisena. Kuolemaa ei voi paeta, siihen ei voi valmistautua. Aina se yllättää, pysäyttää, hiljentää. Kuolema on elämän pahin vihollinen. Se on jotain  niin pelottavaa, jotain niin tuntematonta, jotain niin lopullista. 

Kuuntelen pitkästä aikaa kesällä 2013 luomaani sielunsisko-soittolistaa. Kaikessa kauneudessaan se täyttää sydämeni tuskalla ja kysymyksillä. Se tuo mieleeni viimeiset hetket, jotka sain viettää rakkaan Roosani kanssa. Se tuo mieleeni kuoleman. Syvän pimeän kuilun, joka imaisee sisäänsä silmänräpäyksessä eikä päästä irti otteestaan. Kauniit onnelliset muistot ovat surun ja epätoivon värittämiä. Kun kuoleman kohtaa, se jättää aina lähtemättömän jäljen. Jäljen, joka haalenee ajan kuluessa, muttei koskaan katoa. 

Auringon paistaessa, elämän hymyillessä kuolema tuntuu kaukaiselta. On vain tämä hetki, joka on elettävä täysillä. Keskitytään kaikkeen materialistiseen  ja unohdetaan, miten katoavaista se kaikki on. Ollaan mukamas niin kiireisiä, ettei ole aikaa pysähtyä miettimään elämän tärkeimpiä kysymyksiä. Mistä tänne on tultu ja minne ollaan matkalla. Sekunnit muuttuvat minuuteiksi, minuutit tunneiksi, tunnit päiviksi, päivät vuosiksi. Aika kuluu, nykyhetkestä tulee muisto, joka haalistuu haalistumistaan. 

Kun pimeys ottaa vallan, matto vedetään jalkojen alta ja kaikki se, minkä varaan on rakentanut luhistuu, on pakko pysähtyä. Kun turvallisuus muuttuu turvattomuudeksi, ilo suruksi, rauha peloksi, nousee mieleen kysymys "onko olemassa mitään kestävää?" Kun pää täyttyy kysymyksistä, sydän huutaa vastauksia. "Rakkaus on väkevämpi kuolemaa" sanotaan. Mutta kun kuolema hyökkää, kaikki aseet riisutaan. Ei ole mitään, millä taistella sitä vastaan. Kuolema on mysteeri, joka jättää kysymyksiä, joihin ei tunnu olevan vastauksia. Eihän kukaan kuollut ole tullut kertomaan, mitä rajan tuolla puolen on. Vai onko? 


2000 vuotta sitten eli mies nimeltä Jeesus. Historiankirjat ovat täynnä toinen toistaan pätevämpiä todisteita siitä, että tuo mies on todella elänyt. Jeesus ei ollutkaan mikään ihan tavallinen tyyppi. Hän paransi sairaita, herätti kuolleita, ruokki 5000 miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla ja väitti olevansa Jumalan poika. Aika hullua eikö? Samaan aikaan eli kaksitoista miestä ja muutamia naisia, jotka lähtivät seuraamaan Jeesusta. He kulkivat Hänen seurassaan kolmen vuoden ajan ja vakuuttuivat siitä, että Jeesus oli se, joka väitti olevansa. Jeesus oli heidän paras ystävänsä. Yhtäkkiä koitti päivä, jolloin matto vedettiin heidän jalkojensa alta. Tuli perjantai, pitkäperjantai. jolloin pimeys otti vallan. Kaikki toiveet murskattiin. Heidän paras ystävänsä tuomittiin kuolemaan. Kaikkein häpeällisimpään ja tuskallisimpaan kuolemaan. Jeesus naulattiin ristiin. Suru, pelko ja pettymys täytti näiden ihmisten sydämet. He pelkäsivät, että heidätkin tapettaisiin, koska he olivat olleet Jeesuksen seuraajia. He pelkäsivät niin paljon, että menivät lukkojen taakse piiloon. 

Jeesus haudattiin ja haudan suulle vieritettiin valtavan suuri kivi. Roomalaiset sotilaat asetettiin vartioimaan hautaa. Lauantai kului epätoivoisissa merkeissä. Sunnuntaiaamuna eräät naiset lähtivät haudalle ja löysivät vain käärinliinat. Kivi oli vieritetty pois haudan suulta ja hauta oli tyhjä. Jeesus ilmestyi näille naisille, jotka lähtivät kertomaan asiasta muillekin opetuslapsille. Monet heistä eivät kuitenkaan uskoneet, ennen kuin Jeesus ilmestyi heillekin. Raamattu kertoo, että Jeesus ilmestyi yli 500 opetuslapselle. Yhtäkkiä pelkureista tuli käsittämättömän rohkeita. He olivat valmiit uhraamaan henkensä ja 11 kahdestatoista opetuslapsesta tapettiinkin uskonsa vuoksi. Miten tämä oli mahdollista? He olivat kohdanneet ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus oli voittanut kuoleman, elämän pahimman vihollisen. Mitään muuta selitystä opetuslapsissa tapahtuneelle ihmeelliselle muutokselle ei ole. Näiden "pelkureiden"julistuksen kautta kristinuskon sanoma on levinnyt maailman ääriin asti ja siitä mekin saamme tänään iloita. 

Jeesus elää ja tahtoo tänään muuttaa sinunkin elämäsi. Hän tahtoo antaa pelon tilalle rohkeuden, turvattomuuden tilalle turvallisuuden, kysymysten tilalle vastaukset, rauhattomuuden tilalle rauhan, vihan tilalle rakkauden, syyllisyyden tilalle anteeksiantamuksen. Hän tahtoo sanoa sinulle, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. Kun turvaudut Jeesukseen, kuolemasta tulee vain portti iankaikkiseen elämään. Jeesus kärsi rangaistuksen, joka olisi kuulunut sinulle ja minulle.  Hän kuoli, jotta me voisimme saada anteeksi ja Hän nousi kuolleista, jotta me saisimme elää. 

"Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä."

Siunattua pääsiäistä!

lauantai 19. maaliskuuta 2016

kevättä ja kiitollisuutta ilmassa

Voi miten rakastankaan kevään saapumista: lumen sulamista, lintujen laulua ja auringonpaistetta. En malta odottaa sitä hetkeä, kun luonto herää eloon: ruoho alkaa vihertää, leskenlehdet ja valkovuokot täyttävät tienpientareet ja puihin alkaa ilmestyä pieniä vaaleanvihreitä lehtiä. Silloin tajuaa, että taas on yksi pimeä talvi selätetty ja kesä lähestyy kovaa vauhtia. Mulla on tiedossa pitkästä aikaa oikein kunnon kesäLOMA! En oo nimittäin hakenut kesätöitä, koska just pari päivää sitten kolahti postiluukkuun allekirjoitettavaksi työsoppari, joka on voimassa kesäkuun alkuun. Tarkoittaa siis sitä, että mun pitää lukea pääsykokeisiin töiden ohella. Onneks mulla on kuitenkin enimmäkseen vaan neljän tunnin päiviä. Ja onneks pääsykokeisiin lukeminen osuu just siihen ajanjaksoon, jolloin valon määrä lisääntyy, mikä toivottavasti vaikuttaa myös energiatasoon positiivisesti. Ja vielä yks onneks: osallistun verkkovalmennus.com:n valmennuskurssille, mikä varmasti helpottaa monella tapaa lukemista. 

Kuluneella viikolla oli kyllä taas sellaisia hetkiä, jolloin tuntui siltä, ettei jaksaisi tehdä kertakaikkiaan mitään. Noista fiiliksistä huolimatta yritin liikkua mahdollisimman paljon ja syödä terveellisesti. Onnistuin yllättävän hyvin! Muutaman kerran iski ihan järkyttävä suklaanhimo, mutta (uskokaa tai älkää) pystyin kuitenkin jättämään tarjouksesta ostamani suklaalevyn rauhaan :D 


Viime päivinä oon taas miettinyt, miten hyvin mulla on asiat. Mulla on kiva työpaikka, kiva harrastus ja hyvät edellytykset päästä opiskelemaan alaa, joka kiinnostaa mua. Mulla on rakastava perhe, koti jossa on hyvä olla ja paljon ihania ystäviä. Mun ei tarvitse etsiä ahdistuneena elämän tarkoitusta ja vastauksia muihin vaikeisiin kysymyksiin, koska oon jo löytänyt vastaukset. Mulla on sydämessä rauha, jonka vaan Jeesus voi lahjoittaa. Mulla on joka päivä tarpeeks ja jopa yltäkyllin ruokaa. Mun ei tarvitse jatkuvasti pelätä sodan keskellä itseni ja läheisteni puolesta. Vaikka murehdin tulevaisuutta ja tottakai pelkään kuolemaa, tiedän ettei mulla kuitenkaan oo mitään hätää. 

Vaikka Suomessakin on monet asiat huonosti ja vaikuttaa siltä, että koko ajan mennään huonompaan suuntaan, täällä on maailman mittakaavassa asiat kuitenkin ihan tajuttoman hyvin! Meillä on toimiva terveydenhuolto, ilmainen koulutus ja turvallinen elinympäristö. Kukaan ei tiedä kauanko me saadaan nauttia näistä "eduista", mutta niin kauan kuin saadaan, meidän tulis oikeesti olla sydämemme pohjasta kiitollisia! Kun oman elämän murheet tuntuu ylitsepääsemättömän suurilta, on hyvä katsoa ympärilleen ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Mulla riittää tässä asiassa tekemistä varmaan koko loppuelämäks. Liian usein joudun pienistäkin asioista niin syvälle negatiivisten tunteiden valtaan, etten osaa ajatella lainkaan järkevästi. Silloin täytyy vaan kulkea suoraan myrskyn silmään, vaikka tuntuisi siltä, että pää räjähtää, sydän puristuu kasaan ja kaikki ylimääräinen energia kuluu hengityksen säätelyyn. Kun on päässyt pois myrskyn keskeltä, aurinko paistaa kirkkaammin ja jälkikäteen mietittynä hirmumyrskykin näyttää vain pieneltä sadekuurolta. 

lauantai 5. maaliskuuta 2016

He knows

Viime postauksessa hehkuttamani ihmeellinen tyytyväisyyden tunne ei sitten kovin pitkään kestänytkään. Maanantaiaamuna heräsin inhottavaan kurkkukipuun ja nuhaisuuteen, enkä päässyt viikolla yksiinkään treeneihin. Keskiviikkona jouduin olemaan töistäkin pois, koska oli niin kipeä olo. Perjantaina lähdin töiden jälkeen Onnibussilla Helsinkiin moikkaamaan Lauraa ja Viljaa. Käytiin yhdessä syömässä ja annettiin kerjäläisnaiselle loput ruuat, mitä ei jaksettu syödä. Voi että, miten hyvä mieli tuli, kun näki iloisen ja kiitollisen ilmeen naisen kasvoilla. Lauantaina näin lukiokavereita ihan liian pitkän tauon jälkeen ja sunnuntai kuluikin laukkuja pakatessa. Lähdin viettämään hiihtolomaa Ryttylään ja saapuessani Kansanlähetysopistolle tuntui ihan siltä kuin olisi palannut kotiin. Sain taas oppia paljon uutta Raamatusta, syödä superhyvää ruokaa ja viettää aikaa aivan mahtavien ihmisten kanssa. Viikko kului ihan liian nopeasti ja jäi vähän sellanen fiilis, että tekis mieli lopettaa työt ja mennä takasin. Vastaavanlaista rauhaa, yhteyttä ja hyvänolontunnetta on vaikea löytää mistään muualta. 


Mulla on aina ollut sellainen ongelma, että loman jälkeen tuntuu lähes ylivoimaisen ahdistavalta palata takaisin arkeen. Onneks saan kuitenkin yleensä aika nopeasti rytmistä kiinni. Tällä hetkellä mua särkee päähän ja on jotenkin epämääräisen rauhaton olo. Huomenna pääsen onneks treeneihin ja ensimmäisen työpäivän jälkeen on varmaan taas ihan erilainen fiilis.

VAKAVA-materiaalin ilmestymiseen on vajaa neljä viikkoa ja vähän pelottaa, miten lukeminen tulee sujumaan, kun ei oo vuoteen joutunut pänttäämään kunnolla. Jollain tavalla oon kuitenkin innoissani. On ollut hetkiä, jolloin on tuntunut siltä, ettei musta oo opettajaksi. Silti koen, että mun innostus alaa kohtaa kasvaa päivä päivältä ja ymmärrän koko ajan paremmin haluavani työskennellä lasten kanssa. Saas nähdä mitä mieltä oon tulevan työviikon päätteeks XD Onneks tässä on vielä aikaa ennen haun päättymistä. Rehellisesti sanottuna mulla ei kylläkään ole yhtäkään potentiaalista varasuunnitelmaa. Joten jos te keksitte, mikä (muu kuin opettaja) musta vois tulla isona, laittakaa kommenttia tulemaan! Onneks näissäkin asioissa saa luottaa Jumalan johdatukseen.

Ps. Kuunnelkaa Dan Bremnesin biisi He knows!! 





lauantai 20. helmikuuta 2016

tyytyväinen

Jos tammikuu oli täällä blogin puolella poikkeuksellisen aktiivinen, helmikuu onkin sitten ollut todellinen pohjanoteeraus. Nyt on jo 20. päivä enkä oo postannut tän kuukauden aikana vielä kertaakaan. Ja nytkin mun kuvasaldo on ihan naurettavan pieni. Pahoittelut siitä! Mulla on kuitenkin kaksi melko pätevää (teko)syytä tälle "laiskuudelle". Ensinnäkin, vaikka työ ei ookkaan vienyt multa aikaa enempää kuin 23 tuntia viikossa, energiaa se on syönyt sitäkin enemmän. Kulunutta viikkoa lukuunottamatta oon ollut aina töiden jälkeen niin väsynyt, etten oo saanut aikaseks oikein mitään. 

Toiseksi aloitin viime viikon keskiviikkona 40 päivän some-paaston (ts. Facebook- ja Instagram-lakon) ja oon muutenkin yrittänyt minimoida tietokoneen ja television käytön. Oon jo pitkään tuskaillut sen kanssa, miten sosiaalinen media jotenkin kahlitsee mua. Se vie salakavalan paljon aikaa ja täyttää sydämen helposti kateudella ja tyytymättömyydellä. Onkin ollut ihanan vapauttavaa elää ilman sitä maailmaa, jossa keskitytään näyttämään, miten hienoa oma elämä on ja vertailemaan sitä muiden elämään. Aika kärjistetysti sanottu - I know - mutta siltä musta on jo pitkään tuntunut. Niin noloa kuin se onkin myöntää, tykkäysten määrä vaikuttaa hämmentävän paljon mun itseluottamukseen ja -arvostukseen. Oon todella yllättynyt, miten kivuttomasti tää paasto on sujunut. Oikeastaan mulla ei oo ollut juuri mitään vaikeuksia. Pikemminkin oon huomannut, että elämänlaatu on parantunut, kun aikaakin on vapautunut muihin asioihin. 


Viime maanantaina otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin puolen vuoden tauon jälkeen treeneihin ja voi että miten hyvä fiilis siitä tulikaan! Tän viikon oonkin sitten treenannut ahkerasti ja yrittänyt syödä myös terveellisesti, enkä muista koska mulla olis viimeks ollut näin hyvä olo sekä fyysisesti että henkisesti. Vaikka töissä on välillä tosi raskasta ja haastavaa, oon todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta oppia jatkuvasti uutta opettajien maailmasta ja itsestäni. Uskon, että tää kevät tulee olemaan (ja on jo ollutkin) todellista henkisen kasvun aikaa. Vaikka pääsykokeiden lähestyminen saa välillä pulssin kiihtymään ja tulevaisuus on muutenkin vähän sumun peitossa, en osaa ainakaan vielä murehtia siitä sen enempää. 

Tällä hetkellä oon jotenkin tosi tyytyväinen elämääni. Pari viikkoa sitten vietettiin Eemilin kanssa meidän yhteissynttäreitä mahtavien tyyppien kanssa ja viime viikonloppuna kävin Ryttylässä moikkaamassa ihania ihmisiä. Keskiviikkona puhuin pitkästä aikaa Ennin kanssa puhelimessa, torstaina kävin seuraamassa pikkuveljen penkkariajelua ja eilen olin Alman luona viettämässä iltaa. Ystävänpäiväkortteja kirjoitellessani tajusinkin taas, miten paljon upeita ystäviä mulla on ♥ Viikon päästä alkaa hiihtoloma ja pääsen viettämään sitä Ryttylän rakkaisiin maisemiin. Tänään mulla ei oo mitään sovittua menoa ja treeneistäkin on ansaittu lepopäivä, joten nyt otan kaiken ilon irti tästä rentoilusta. Hyvä musiikki, tarjouksesta ostetut irtokarkit ja kasa hyviä kirjoja - niistä on mun lauantaipäivä tehty. 

Ihanaa kevättä ja kaikkea hyvää teille, jotka mun laiskuudesta huolimatta jaksatte täällä blogissa vielä vierailla ♥

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

vapaa häviämään

 En olis viikko sitten voinut edes kuvitella, miten hyvä fiilis mulla vois vielä olla töiden ja muutenkin elämän suhteen. Viime sunnuntaina olin niin ahdistunut, ettei mun päähän mahtunut yhtäkään positiivista ajatusta. Edessä oleva viikko tuntui ylivoimaiselta koitokselta, josta en uskonut selviäväni kunnialla. Olin pelon ja riittämättömyyden tunteen vankina.Ymmärsin taas, miten paljon pelkään epäonnistumista ja miten paljon välitän siitä mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Jos epäonnistun jossain, pelkään epäonnistuvani kaikessa. Jos joku ei pidä minusta, teen naurettavan johtopäätöksen, ettei sitten kukaan muukaan pidä. Joskus on hyvä pudota niin pohjalle, että on pakko katsoa syvemmälle sisimpäänsä kuin tavallisesti. Silloin voi löytää ne vääristyneet ajatusrakennelmat, joista on jo luullut päässeensä eroon. 


Vaikka kuluneeseen viikkoon mahtui monta epäonnistumista ja haastavaa tilannetta, sain kokea myös onnistumisia ja aitoja ilon hetkiä. Virheiden kautta oppii monia käytännön asioita ja niiden kohtaaminen auttaa ymmärtämään, että minä en ole yhtä kuin virheeni. Epäonnistumiset tai onnistumiset eivät määrittele minun tai kenenkään muunkaan arvoa. Se on läksy, jonka oppimiseen vaaditaan usein paljon kipua ja kyyneleitä. Mutta se on myös läksy, jonka oppiminen on avain todelliseen vahvuuteen. Ja kun opettajana on itse Jumala, ei lopputulos voi olla muuta kuin hyvä. Tai itseasiassa paras.

"Evankeliumi siis vapauttaa meidät hyväksymään sen, ettemme ole hyväksynnän arvoisia. Meidän ei enää tarvitse teeskennellä, että olemme jotain muuta kuin mitä oikeasti olemme. Se merkitsee, että voimme myöntää olevamme heikkoja, eikä se särje meitä. Voimme riisua naamiomme ja tarkastella turvallisen välimatkan päästä pakonomaista tarvettamme todistella omaa arvoamme. Kun ymmärrät, että arvosi, turvallisuudentunteesi ja identiteettisi ovat kaikki sidoksissa Jeesukseen, sinun ei tarvitse voittaa - olet vapaa häviämään. Ja mikään tässä särkyneessä maailmassa ei voi voittaa sellaista ihmistä, joka ei pelkää häviämistä!" 

Tullian Tchividjianin kirjasta Yksisuuntaista rakkautta s.115


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

broken hallelujah

Joskus ahdistaa niin paljon, ettei ole mitään järkevää sanottavaa. Joskus pelottaa niin paljon, ettei ruoka mene millään alas. Joskus negatiiviset asiat ja tunteet valtaavat mielen niin, ettei sinne mahdu mitään muuta. Silloin voi maata tuntikausia sängyssä kattoon tuijottaen tai viettää aikaa ihmisten kanssa olematta lainkaan läsnä. Ja kun niille tunteille antaa vallan, todellisuus vääristyy. Kärpäsestä tulee härkänen ja mitättömät asiat saavat valtavat mittasuhteet. Vaikka järki sanoisi mitä, sydän ei millään rauhoitu. 

Mulla on ollut tällainen olo torstaista lähtien. Ei ole mitään järkevää syytä tuntea näin, mutta silti mä tunnen. Jokaisella solullani, jokaisella hengenvedollani, jokaisella ajatuksellani. Tunnen pakokauhua, enkä pääse pakoon. Pimeys on niin syvää, että on vaikea nähdä missään mitään hyvää. Tiedän kuitenkin, että tunnelin päässä on aina valoa. Ja onneksi mun ei tarvi harhailla yksin pimeässä. Jeesuksen lisäksi on niin monta ihanaa ihmistä pitämässä mua kädestä, ettei mulla ole mitään hätää. Teistä tahdon kiittää jokaisella jäljellä olevalla voimanrippeellä ♥ 


I can barely stand right now.
Everything is crashing down,
And I wonder where you are.

I try to find the words to pray.
I don't always know what to say,
But you're the one that can hear my heart.

Even though I don't know what your plan is,
I know you make beauty from these ashes.


I've seen joy and I've seen pain.
On my knees, I call your name.
Here's my broken hallelujah.

With nothing left to hold onto,
I raise these empty hands to you.
Here's my broken, here's my broken,
Hallelujah 

You know the things that have brought me here.
You know the story of every tear.
'Cause you've been here from the very start.

Even though I don't know what your plan is,
I know you make beauty from these ashes.


I've seen joy and I've seen pain.
On my knees, I call your name.
Here's my broken Hallelujah.

With nothing left to hold onto,
I raise these empty hands to you.
Here's my broken, here's my broken,
Hallelujah

When all is taken away, don't let my heart be changed.
Let me always sing Hallelujah
And when I feel afraid, don't let my hope be erased
Let me always sing 
Hallelujah 

The Afters - Broken Hallelujah