never alone

Istun Cafe Tarinassa kirjoittamassa luokanopettajaopintojeni viimeistä esseetä ja katselen ikkunasta ohi kulkevia ihmisiä, lehdettömiä puita ja marraskuun harmaata maisemaa. Keskeytän kirjoittamisen ja päädyn tänne. Edellisestä kirjautumisesta tälle sivustolle on kulunut 10 kuukautta. Vuoden alussa kuvittelin, että tästä vuodesta tulisi blogin puolella aktiivisempi kuin koskaan, mutta toisin kävi. Monet muutkin asiat ovat menneet radikaalisti eri tavalla kuin olin kuvitellut ja suunnitellut. Ajattelin saavani gradun valmiiksi viimeistään kesään mennessä mutta työ on kesken edelleen. Kaikkein ihmeellisintä on se, että murehtijaluonteestani huolimatta en ole missään vaiheessa stressannut koko asiaa. Hämmästyttävän vähän stressiä aiheuttaa myös ajatus siitä, ettei minulla ole aavistustakaan valmistumisen jälkeisistä seuraavista askelista. Keväällä suoritettu maisteriharjoittelu, monista upeista hetkistä huolimatta, vahvisti ajatusta siitä, ettei luokanopettajan työ ainakaan tällä hetkellä ole minua varten. Katsoessani elämääni taaksepäin, kaikkien haastavien, kivuliaiden ja välillä epätoivoisiltakin tuntuneiden vaiheiden yläpuolella loistaa niin kirkkaasti Jumalan huolenpito ja uskollisuus, että tiedän myös tulevaisuuteni olevan turvallisissa käsissä. Vaikeuksia ja kärsimystä on varmasti tiedossa jatkossakin mutta tiedän, etten ole niiden keskellä koskaan yksin. 

Jos jotain oon tän kuluneen vuoden aikana oppinut niin sen, miten yhtäkkisesti elämä voi muuttua. Joskus parempaan suuntaan kuin olisimme uskaltaneet edes unelmoida mutta usein suunta voi olla myös täysin päinvastainen kuin olisimme toivoneet. Kaikki tässä maailmassa on äärettömän haurasta ja katoavaisuuden alaista. Jokainen hetki on ainutlaatuinen ja kallisarvoinen lahja, josta saa nauttia mutta johon ei voi takertua. Kauneimmatkin rakennelmat voivat sortua sekunnissa. Kauhistuttava totuus, jonka harva haluaa kohdata ennen kuin se on väistämätöntä. Onneksi tässä ei kuitenkaan ole koko totuus. Jumalan rakkaus ja uskollisuus nimittäin ovat horjumattomia. Kestävä perusta elämälle voi löytyä vain tämän katoavaisen todellisuuden ulkopuolelta. 

"Saat olla varma, että Jumala on läsnä. Tietoisuus hänen läsnäolostaan muuttaa kaiken ja murheesi väistyy." Tää lause on lohduttanut mua monesti. Jumalan läsnäolo ei välttämättä muuta mitään näkyvällä tavalla meidän olosuhteissa ja kuitenkin se voi muuttaa kaiken, millä on todella merkitystä. Jumalan läsnäolo voi tuoda sydämeen rauhan, joka on täysin riippumaton olosuhteista: rauhan, joka ulottuu niin syvälle ihmisyyden ytimeen, etteivät sitä pysty horjuttamaan kipeimmätkään tunteet tai vaikeimmatkaan tilanteet. Pohjimmiltaan rauha ei ole negatiivisten tunteiden puuttumista vaan nimenomaan tietoisuutta Jumalan läsnäolosta niidenkin keskellä. Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi, jotta hän kykenisi olemaan läsnä ihmisyyden kivussa todellisella, syvästi itse koetulla tasolla. 

“Sen vuoksi hänen piti tulla kaikessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylipappi tehtävissään Jumalan edessä ja hän voisi sovittaa kansan synnit. Koska hän on itse kärsinyt ja ollut kiusattu, hän kykenee kiusattuja auttamaan.” Hepr. 2:17-18

Kun mietin tilanteita, joissa olen kokenut saavani eniten lohdutusta, ne ovat liittyneet lähes poikkeuksetta ihmisiin, jotka ovat aidosti kyenneet samaistumaan kokemaani tuskaan. Harva asia tuntuu yhtä upealta, voimaannuttavalta ja turvalliselta kuin kuulla sanat: "ymmärrän mistä puhut, tiedän miltä tuo tuntuu, olen kokenut jotain vastaavaa". Miten ihmeelliseltä tuntuu kokemus siitä, ettei ole kipunsa ja heikkoutensa kanssa yksin. Joku näkee, kuulee ja ymmärtää. Vertaistuen voimaa ei voi vähätellä. Vielä ihmeellisempää on se, että maailmankaikkeuden kuningas ja koko luomakunnan Luoja, on ottanut vapaaehtoisesti osaa kärsimykseeni. Sen lisäksi, että hän ymmärtää, hän on myös voimallinen parantamaan, eheyttämään ja tekemään kaiken uudeksi. Tietoisuus tästä maalaa sumun peitossa olevan tulevaisuuden toivon väreillä. 

Oh, the perfect Son of God

In all His innocence
Here walking in the dirt with you and me

He knows what living is
He's acquainted with our grief
Man of sorrows and Son of suffering

Blood and tears
How can it be?
There's a God who weeps
There's a God who bleeds
Oh, praise the One
Who had reached for me
Hallelujah
To the Son of suffering

Maverick City Music - Son of Suffering