keskiviikko 8. lokakuuta 2014

elämää ei sen enempää

Taas on yksi viikko jo puolessa välissä enkä voi olla ihmettelemättä, mihin aika katoaa. Lokakuu on tuonut tullessaan pimeyden ja kylmyyden, mutta onneksi puut ovat piristämässä väriloistollaan. Kaksi äidinkielen kurssia ja pitkä matematiikka pitävät huolen siitä, ettei stressitaso pääse laskemaan turhan alhaiseksi. Välillä stressi antaa mun toimintaan älyttömästi energiaa ja saan tehtyä asioita tosi tehokkaasti. Joinain päivinä se sen sijaan saa mut lamaantumaan täysin, niin että saatan istua ahdistuneena sängylläni useita tuntia kykenemättä tekemään mitään. Tänään on ollut just sellanen päivä. Onneks huomenna koulu alkaa vasta kahdeltatoista ja syyslomaankin on enää pari päivää. Eiköhän tästä taas selvitä.


Viime viikonloppuun mahtu paljon kivoja juttuja. Perjantaina oli taksvärkki ja siivosin koko talon. Iskä vei mut, Samun ja Pinjan kanasalaatille ja oli kiva pitkästä aikaa istua rauhassa saman pöydän ääreen juttelemaan. Lauantaina näin pitkästä aikaa Janitaa ja päätettiin lähteä metsäretkelle. Oli ihanan rentouttavaa kävellä syksyisessä metsässä jutellen henkeviä.Illemmalla käväsin Alman synttäreillä ja oli kyllä tajuttoman hyvää ruokaa tarjolla! Sunnuntaina lähdettiin Ennin ja Ailan kanssa Tallinnaan. Vaikka laiva keinu ihan liikaa ja sää Tallinnassa ei ollut mikään paras mahdollinen, meillä oli tosi hauskaa. Istuttiin aamupala-buffetissa kaks tuntia, kierrettiin kaikki apteekit läpi ja analysoitiin venäläisten ulkonäköä.  Oon kiitollinen näistä upeista ystävistä! 

4 kommenttia:

  1. <3 Oli ihanaa nähdä sut! Todella henkevät keskustelut :) t.janita

    VastaaPoista
  2. oiii ihania kuvia kuten aina <33 en voi uskoo että mun on oikeesti ikävä suomen syksyä ja kaikkee sitä tuttua ja tavallista :D jopa lukioo oivoiii. kaikista ikävin sua ja teitä kaikkia <3 nähtäispä jo! puspus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You only miss the sun when it starts to snow ;) mullakin kauhee ikävä sua!! oot niin rakas ❤

      Poista