kaikenlaista

Lukio alkaa olla kirjoituksia vaille paketissa, mikä kieltämättä tuntuu täysin epätodelliselta. Justhan mä stressasin ensimmäistä koeviikkoa? Tällä hetkellä sana kirjoittaminen sisältää liian monta negatiivista mielleyhtymää, jotta voisin nauttia siitä. Torstain äidinkielen tekstitaitokoe saa mut välillä itkemään, välillä huutamaan ja enimmäkseen hyperventiloimaan. Enkun kuuntelukaan ei juuri herätä mussa positiivisia tunteita. Aika valuu mun sormien välistä, enkä saa siitä otetta. Minuutit kuluu, enkä saa mitään aikaseks. Haluaisin heittäytyä täysillä kaikkeen mitä teen, mutta pelkään putoavani. Pelkään kipua. Pelkään epäonnistumisia. Pelkään tunteita, joille en osaa antaa nimeä ja jotka saa mut putoamaan siihen pohjattomaan syvään kuiluun, joka on viime vuosina tullut mulle surullisen tutuksi. Onhan harmaa, tasapaksu elämäkin parempi kuin särkyneet unelmat ja särkynyt sydän. Vai onko? 

Liian usein tunnen ajelehtivani maailmassa ilman tavoitteita ja unelmia. En kuulu minnekään, millekään tai kellekään. Ja yhtäkkiä havahdun omaan itsekkyyteeni. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka joutuvat joka ikinen hetki pelkäämään oman henkensä ja läheistensä turvallisuuden vuoksi. Ihmisiä, jotka taistelevat viimeisillä voimillaan saadakseen ruokittua perheensä. Ihmisiä, joilla ei ole tulevaisuutta eikä toivoa. Kun luen Tuntematonta sotilasta, selailen Iltalehden nettisivuja tai katson kymmenen uutisia, mun omat ongelmat alkaa tuntua niin minimaalisilta, että hävettää. Enkä kuitenkaan voi tukahduttaa tunteitani. En voi hymyillä, jos mun sydän itkee lohdutonta itkua. Tiedän aivan liian hyvin, mitä siitä voi seurata. 

Mun pää ja sydän on niin täynnä ristiriitaisia tunteita, etten tiedä miten päin olisin. Sanoja on liikaa ja toisaalta ei yhtään. Eilen sain olla mukana Eemilin yllätyssynttäreillä, mikä oli ihan mahtavaa! Suurin osa kuvista onkin just eiliseltä. Tänään meillä oli futsal-turnaus ja pääsin pitkästä aikaa pelaamaan, vaikka eihän siitä taaskaan meinannut mitään tulla. Mulla on ollut keskiviikosta lähtien epämääräisen heikko ja huono olo, eikä tää päivä ollut poikkeus. Toisessa pelissä sain vastustajan nyrkin naamaani ja luulin jo, että mun nenä murtu. Voitettiin kuitenkin eka peli ja toinen pelattiin tasan. Ostin tänään myös uudet nappikset huomista Suomen Cupin peliä varten. Pieniä ja isoja asioita, joista on syytä olla älyttömän kiitollinen. Vaikka mun tunteet heilahtelee ihan kuin tän talven lämpötila, Jeesus ei hylkää. Isän syli on aina avoinna ja sinne tahtoisin johdattaa jokaisen kärsivän.