maanantai 12. lokakuuta 2015

epämääräisiä ajatuksia

Vaikka mun elämään on mahtunut viime aikoina tosi paljon ihania ihmisiä, kivoja juttuja, aurinkoisia päiviä ja ikimuistoisia hetkiä, oon ollut ahdistuneempi kuin pitkiin aikoihin. Välillä on vaan iskenyt sellanen epämääräisen rauhaton fiilis, jolle on ollut vaikea keksiä mitään järkevää syytä. Joskus vaan tulee hetkiä, jolloin kaikki pienet asiat tuntuu kasautuvan ja musertavan mut alleen. Kun menee viikonloppuna käymään kotona ja ymmärtää, ettei tule enää koskaan elämään siellä sitä tuttua ja turvallista arkea omassa huoneessaan, alkaa väkisinkin hieman ahdistaa. Kun samalla ymmärtää, ettei voi elää Ryttylän rauhallisessa ja turvallisessa kuplassa loputtomiin, tuntee putoavansa jonnekin tyhjyyteen. Tulevaisuus on jotenkin niin auki. Mieltä painaa epävarmuus siitä, mitä pitäisi opiskella ja missä. Haluaisin vaan jättää kaikki asiani Jumalan käsiin, päästää irti murheistani ja luottaa siihen, että asiat selkenee ajallaan. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että luottamuksen sijaan mun sydän on täynnä epäuskoa, pelkoa ja epävarmuutta. 


Tajuan päivä päivältä paremmin, että mun itsetunto rakentuu ihan väärien asioiden varaan. Suoritan koko ajan ja kaikkea. Mun pää on täynnä ristiriitaisia ajatuksia ja sydän täynnä tunteita, joita en saa mitenkään puettua sanoiksi. Mun tunnemaailma on tällä hetkellä ihan sekaisin. Pahinta tässä on se, että mulla on oikeesti kaikki hyvin. Mulla ei ole mitään järkevää syytä tuntea näin. Ehkä mun vaan pitää kirjottaa nää sekavat ajatukset ylös ja luovuttaa ne Jumalalle. Hänella on onneks ratkaisu kaikkiin mun pieniinkin ongelmiin. Ehkä välillä vaan täytyy käydä pohjalla itkemässä, jotta osaisi taas arvostaa niitä hyviä hetkiä. 


Oon taas pysähtynyt miettimään elämän tarkoitusta ja tajunnut, että mut (ja kaikki muutkin ihmiset) on luotu elämään yhteydessä Jumalaan. Ilman henkilökohtaista ja elävää suhdetta Jeesukseen, ei millään ole mitään merkitystä. Ainoastaan Jumala voi täyttää sen jäytävän tyhjyyden, joka täyttää jokaisen ihmisen sydämen jossain elämävaihessa. Viimeistään kuolema näyttää meille sen, miten katoavaista kaikki maallinen on. Kaikki me kuollaan riippumatta siitä kuinka kauniita, menestyneitä, suosittuja tai rikkaita me ollaan. Ja loppujen lopuks vain sillä on merkitystä, kuka on meitä vastassa, kun me astutaan ajasta iäisyyteen. Mä ainakin odotan näkeväni Jeesuksen täydellisen rakastavat kasvot ja kuulevani äänen: "Tervetuloa kotiin!" 

ps. Pakko myöntää, että tuli heti paljon parempi fiilis kun sain tän kirjoitettua! 

5 kommenttia:

  1. Milja,

    Kaikella on aikansa. Sä voit varmasti löytää itsellesi opiskelupaikan, missä viihdyt ja mikä kiinnostaa sua. Jumala rakastaa sua. Epäuskon, pelon ja epävarmuuden ajatukset eivät sitä rakkautta vähennä. Jos epäilet uskoasi, niin sanon sulle: Oot pystynyt rohkaisemaan minuakin blogillasi, nimenomaan hengellisissä asioissa.

    Ahdistusta siitä, että kotona eläminen lapsen tavoin ei ole samalla tavalla mahdollista, voi helpottaa rakkaudella. Mua auttaa se, että oon perheeni kanssa silloin kun voin, ja tehdään yhdessä juttuja. Ihan arkisia asioita. Katsotaan televisiota, laitetaan ruokaa, käydään luonnossa. Yleensä lapsi on kuitenkin vanhemmilleen aina lapsi, elämän loppuun asti. Sekin voi tuoda lohtua elämän muutoksiin.

    Tunteet ja mielialat voi vaihdella ja ahdistusta voi olla - riippumatta siitä, että elämän perusasiat olisivat kunnossa. Jeesus sanoo: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." Vaikka elämänpiiri muuttuisi ja itsetunto horjuisi sen mukana, niin Jeesus ei horju. Tunnistan hyvin suorittamisen ja itsetunnon rakentamisen maallisten asioiden varaan - vaikka kuinka ajattelisi sen rakentuvan nimenomaan uskon perustalle.

    Mutta uskokin on Jumalan lahja. Sitä ei voi suorittaa eikä päättää, että nyt uskon ja lujaa uskonkin. Sen voi ottaa vastaan ja siinä voi kasvaa. Kukaan ihminen ei voi arvottaa sun hengellisyyttäsi. Usko on suuri lahja, ja Jumalan edessä kaikki ovat yhtä arvokkaita.

    Todellakin. Eläminen yhteydessä Jumalaan täyttää sanomattoman kaipauksen hyvin syvällä ihmisessä. Maallinen omaisuus, tavara, kunnia, kaikki se katoaa. Jumalan sana ei katoa, ja Herra haluaa kaikkien pelastuvan. Milja, sinä olet Jumalalle tärkeä. Ole rohkea uskossa, sillä Herra rakastaa sinua. :)

    Tuolta voit saada myös rohkaisua: http://areena.yle.fi/1-2982927?autoplay=true

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau en tiiä mitä sanoisin. Kiitos uskomattoman paljon tästä upeasta kommentista <3 oo siunattu!

      Poista
  2. Oi, onpa ihania kuvia! Nuo valokuvat kertovat aivan muusta kuin ahdistuksestasi. Uskon, että löydät vielä sen jutun, jota juuri sinä haluat tehdä. :) Käy vaikkapa ammatinvalintapsykologilla? Siitä voi olla todella paljon apua!

    Itsekään en tiennyt kuin vasta lukion 4. vuonna, mitä ammattia halusin eniten. Sydän sanoi jo valmiiksi, että haluaisin psykologiksi, mutta opinto-ohjaajani kertoi minulle sopivasta erityisopettaja-ammatista ja tsemppasi siihen. Nyt opiskelen erityispedagogiikkaa rakastaen nykyistä alaani, toisaalta mielessä myös alanvaihto psykologian maisteriopintoihin.

    Tsemppiä sulle Milja! :) Vaikken itse niin uskonnollinen ole (uskosta huolimatta), sinulla on tosi hieno ja mielenkiintoinen blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! :) periaatteessa oon melko varma että haluan luokanopettajaksi, mutta erityisesti kaupunki on ihan hakusessa.. Onneks tässä on nyt kuitenkin vielä aikaa miettiä :)

      Ihana kuulla, että oot löytänyt alan, jota rakastat! Haluaisin niin kovasti tehdä työtä, josta ihan oikeasti nauttisin ja siks pelkään että valitsen väärin.

      Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos tsempistä ja ihanasta kommentista <3 siunausta sulle!

      Poista
    2. Se olisi kyllä mahtava ammatti, varsinkin jos haluaa työskennellä lasten parissa! :) <3 Ja niin, ainakin on varaa valita. ;) Totta, mikään kiire ei ole vielä!

      Toivon kovasti että sinäkin löydät sen oikean alan vielä :) Monet yliopistossakaan opiskelevat eivät ole aina varmoja omasta alastaan, mutta se on prosessi. Onneksi ollaan nuoria vielä kauan ja on aikaa vielä etsiä ja löytää :)

      Hih ei se mitään! Kiitos itsellesi hyvästä blogista! <3 Samoin!

      Poista