perjantai 1. heinäkuuta 2016

dreams come true


Nyt on kyllä niin absurdi ja epätodellinen olo, ettei tunnu oikeastaan miltään. Nukuin viime yön teltassa pikkusiskon kanssa ja heräsin keskellä yötä katsomaan puhelintani. Facebookiin oli tullut kohtalontovereilta viestiä, että Opintopolkuun oli vihdoin kaiken piinaavan odotuksen jälkeen ilmestynyt tieto valinnoista. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa kirjautuessani ties monennenko kerran sivustolle, jolla oli aiemmin lukenut hermoja raastavasti, että haku on kesken.  Tällä kertaa silmiini osui kuitenkin tieto, että mut on hyväksytty Helsingin yliopistoon opiskelemaan luokanopettajaksi. 


Tuntuu ihan käsittämättömältä, että haave joka tuntui lähes mahdottomalta saavuttaa, on nyt toteutunut. Muutama viikko sitten olin niin syvällä epätoivon syövereissä, etten uskonut selviäväni soveltuvuuskokeista edes hengissä. Ja nyt sainkin kokeesta täydet pisteet. Huhhuh eihän tätä osaa uskoa todeksi. En millään pysty sisäistämään, että parin kuukauden päästä asun omillani Helsingissä.


Kulunut vuosi ja erityisesti tää kevät on ollut kaikessa raskaudessaan niin täynnä Jumalan ihmeellistä johdatusta, että mun sydän on tulvillaan kiitosta. En osaa sanoin kuvailla, miten ihmeellistä on kulkea edeltävalmistetuissa askelissa luottaen siihen, että oikeat ovet avautuu oikeaan aikaan. Jumalan suunnitelmat on niin paljon parempia kuin me osataan ees kuvitella ja Hänen rakkautensa meitä kohtaan on niin paljon suurempaa kuin me koskaan ymmärretään! 


4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa! Onneks olkoon ja siunausta :)

    VastaaPoista
  2. Itsekkin odotin jännityksellä, mitä siellä tulee olemaan. Pääsin kuitenkin minne halusin, vaikka itsekkään en voinut kuvitella pääseväni, joten tiedän tuon tunteen. Onnea ja menestystä opintoihin. Täytyy vain luotta Herran suunnitelmiin ja elää päivä kerrallaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen!! Ihana kuulla että säkin pääsit! Kiitos samoin :)

      Poista