Mitä vanhemmaksi tuun, sitä enemmän alan arvostaa omaa perhettä ja yhteisiä hetkiä. Hektisen ja stressaavan syksyn jälkeen on ollut ihanaa pysähtyä ja vain olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä, heittää huonoa läppää ja nauraa mahansa kipeäksi, syödä vatsansa täyteen suklaata ja katsoa liikaa televisiota, kävellä tutuissa lapsuuden maalaismaisemissa ja vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa.
Vaikka joululoma on vuodesta toiseen mun mielestä elämän parasta aikaa, sillä on painonnousun ja laiskistumisen lisäksi myös yks muu huono puoli. Nimittäin joululomalta on jotenkin ihan järkyttävän vaikeaa palata arkeen. Varsinkin nyt, kun pitää lähteä kauas pois oman perheen luota ja tammikuun lukujärjestyksessä on ihan liikaa kahdeksan aamuja. Toisaalta mulla on sellanen fiilis, että kaipaan jo säännöllisiä rutiineja ja varsinkin unirytmiä. Jotenkin tää laiskottelu saa mut sellasen tunteen valtaan, ettei musta oo yhtään mihinkään ja kaikki tulevat haasteet alkaa tuntua ylitsepääsemättömiltä. Mulla alkaa myös olla ikävä omaa sänkyä ja jättityynyä, ihania kämppiksiä ja muita Helsingin ihmisiä, salilla käyntiä ja terveellistä (tai ainakin terveellisempää XD) ruokavaliota.
Kaiken kaikkiaan mulla on ollut ihana ja rentouttava loma, ja oon yllättävän hyvin pystynyt olemaan stressaamatta. Koulun jatkumiseen on vielä viikko, mutta sitä ennen pitäisi lukea yks kirja ja kirjoittaa essee, joten laiskottelu saa luvan loppua jo ens maanantaihin. Nyt aion vielä heittää hetkeks aivot narikkaan, katsoa perheen kanssa vielä muutaman romanttisen jouluelokuvan ja syödä viimeiset suklaarasiat tyhjäks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti