sunnuntai 19. helmikuuta 2017

suru

Silmänräpäys vain ja kaikki on toisin. Ohikiitävä hetki ja valot pimenevät. Aika pysähtyy. Kuin painajaisuni, josta ei voi herätä. Yhtäkkiä jalat pettävät alta, maailma romahtaa ja sydän menee palasiksi. Nämä ovat vain säälittäviä yrityksiä kuvata sitä, miltä tuntuu "when you lose something you can't replace". Suru jättää aina niin sanattomaksi, niin avuttomaksi, niin rikkinäiseksi. 

Syvimmät osanottoni kaikille surun murtamille ♥

"Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli." 

"ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." 


Kaikki menneet murheelliset päivät,

itkut, jotka itkemättä jäivät,

suru, jota lievitä ei kukaan,

kipu, joka aina tulee mukaan.

Tuska, joka yhä tulee kohti,

murhe, joka epätoivoon johti,

kyynel yksikään ei turhaan juokse,

kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!


Kerran vielä merkityksen saavat

kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!

Aika kutoo suurta salaisuutta:

kivun kautta Jumala luo uutta.

Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan,

kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.

Vaikkei silmä vielä nähdä saata:

tuskakin on toivon kasvumaata.


Vaikka pimeys on yllä päämme,

vaikka vielä varjon maahan jäämme,

yössä liekki lempeästi loistaa,

padot murtaa, kaikki lukot poistaa.

Hiljaa lähtee sydämeltä taakka.

Itkut itkeä saa loppuun saakka.

Sisään tulvii uusi kirkas vesi,

vihdoinkin on vapaa sydämesi!

-Anna-Mari Kaskinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti