maanantai 3. huhtikuuta 2017

4/4

Kello on yhdeksän aamulla. Ulkona on valoisaa, mutta mua väsyttää. Olisin saanut nukkua niin pitkään kuin haluan, koska tänään ei ole koulua eikä töitä. Herättiin kuitenkin Lauran kanssa ennen seitsemää paistamaan Elisalle synttäriaamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja. Mun rakkauteni ja kiitollisuuteni kämppiksiäni kohtaan kasvaa päivä päivältä. En tiedä, missä olisin ilman heitä. Uskomatonta ajatella, ettei vielä vuosi sitten edes tiedetty Elisan kanssa toistemme olemassaolosta. Ja tänään ollaan yhtä perhettä. Siskoja ja parhaita ystäviä. 

Laitan kuulokkeet korville. Suljen silmät. Annan musiikin kuljettaa minut omaan maailmansa. Muistoihin. Kipeisiin ja kauniisiin. Unelmiin. Saavutettuihin ja saavuttamattomiin. Pelkoihin. Voitettuihin ja voittamattomiin. 

Vuosi sitten mun elämä oli monella tapaa tosi erilaista kuin tänään. En tiennyt, mistä löytäisin itseni tulevana syksynä. Pääsisinkö opiskelemaan vai viettäisinkö toisen välivuoden? Töihin meneminen ahdisti joka aamu ja pääsykokeet stressasi. Tänään mun ensimmäinen vuosi yliopistossa on yhtä tenttiä ja harjoittelua vaille valmis. Mulla on työ, jonne meen lähes joka kerta mielelläni. Vuosi sitten pelkäsin kuollakseni, mutta samaan aikaan odotin innolla tulevaisuutta. Tänään pelkään edelleen monia asioita, mutta taistelen pelkoa vastaan ja yritän jatkuvasti opetella luovuttamaan kaikki murheeni Jumalalle. Vuosi sitten en tuntenut monia ihmisiä, jotka on tänään erottamaton osa mun arkea. Toisaalta monien ihmisten kanssa tiet ovat myös erkaantuneet. 


Sellaista elämä on. Muutos on jatkuvaa, mutta onneksi on myös asioita, jotka pysyy muuttumattomina. Ihmissuhteet, tunteet ja olosuhteet voivat muuttua silmänräpäyksessä, eikä niiden varaan voi elämäänsä rakentaa. Onko sitten mitään kestävää? Raamatussa sanotaan: "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." Jumalan rakkaus koko maailmaa, jokaista ihmistä ja just sua ja mua kohtaan tulee täydellisesti ilmi Jeesuksessa. "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Koska Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, myös Jumalan rakkaus pysyy muuttumattomana. Vaikka sä et edes uskoisi Jumalan olemassaoloon, Hän rakastaa sua siitä huolimatta enemmän kuin osaat kuvitella. "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Jeesus eli ihmiselämän kaikkine kipuineen ja iloineen, jotta Hän voisi tänään olla sun kärsimyksissä sun rinnalla ymmärtäen sua täydellisesti ja myös iloita sun kanssa. Jeesus kärsi kauhistuttavan tuskallisen kuoleman kantaen kaikki meidän väärät sanat, teot ja ajatukset, kaiken rakkaudettomuuden ja itsekkyyden, jotta me saataisiin anteeksi. Jeesus nousi kuolleista, jotta voisit päästä yhteyteen Jumalan kanssa ja elää ikuisesti. 

Tapahtupa meidän elämässä mitä tahansa, olipa meidän olosuhteet millaset tahansa, tuntupa meistä miltä tahansa, Jumala on uskollinen. Hän ei hylkää meitä koskaan, vaikka onkin joskus tuskastuttavan hiljaa. Hän antaa meille tuleivaisuuden, toivon ja elämän tarkoituksen. Hänessä ja vain Hänestä voi löytää todellisen rauhan, ilon ja onnellisuuden kaikkien kärsimystenkin keskellä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti