Elämä voittaa

Mun sanat ei riitä kuvailemaan, miten paljon rakastan kevättä. Rakastan lintujen huoletonta sirkutusta, joka vie ajatukset pois tästä maailmasta. Rakastan keväisen metsän tuoksua ja kuusenoksien väleistä tunkeutuvien auringonsäteiden lämpöä. Rakastan pajunkissoja, jotka tuovat mieleen muistoja lapsuuden pääsiäistapahtumista. On uskomattoman upeaa nähdä, miten luonto herää henkiin ja harmauden keskelle syttyy kirkas väriloisto. En malta odottaa ensimmäisiä leskenlehtiä, valkovuokkoja ja pieniä vaaleanvihreitä koivunsilmuja, enkä sitä, kun ulkona tarkenee pyöräillä ilman takkia. Auringonpaiste tosiaan tekee ihmeitä - se saa hymyn ulottumaan sydämestä silmiin asti ja huolet jäämään taka-alalle. Ai että mä rakastan kevättä!

Tuntuu ihan uskomattomalta, että mun kirjoitusurakka on uskonnon reaalia lukuunottamatta ohi.Vaikka pääsykoekirjat on matkalla kotiin, mikä tarkoittaa sitä, että pänttääminen alkaa liian pian uudestaan, en jaksa murehtia. Vaikka mun niskat on edelleen järkyttävän jumissa ja naamasta näkee, että stressiä on ollut enemmän kuin riittävästi, en voi olla huokaisematta helpotuksesta. Saan nimittäin viimeinkin sanoa hyvästi lukion äidinkielelle ja englannille, jotka on ajanut mut viimesen kolmen vuoden aikana useasti hermoromahduksen partaalle. Ei muuten tuu ikävä!! Nyt poltan koulukirjat tuhkana tuuleen ja heitän muistiinpanot roskikseen. Vitsi vitsi. Annan ne oikeesti pikkuveljelle, jos se vaikka hyötyis niistä vuoden päästä. Oikeesti mä laitan nyt musiikin täysille ja tanssin yksin huoneessani. Nyt uskon, että elämä voittaa sittenkin!