why am I doing this

Viime päiviä on hallinnut vesisade, pimeys ja harmaus. Välillä kaikki ulkoinen synkeys on tunkeutunut syvälle mun sisimpään, mutta onneks on ollut ympärillä mahtavia ihmisiä auttamassa laittamaan valot takaisin päälle. Kuluneen viikon aikana oon tajunnut, miten itsekäs ja ylpeä pohjimmiltani oon. Oon hämmästellyt sitä, miten vaikeeta anteeksipyytäminen onkaan ja minkä käsittämättömän rauhan se tuo mukanaan. Oon ollut ihan tajuttoman väsynyt, ja päänsärky on ollut lähes päivittäisenä vieraana. Viime yönä nukuin yli kymmenen tuntia, mutta silti meinasin tänään töissä nukahtaa koko ajan. Oon tuskaillut taas vaihteeksi sen kanssa, miten paljon olis tehtävää ja  miten tiimalasin hiekka tuntuu loppuvan koko ajan kesken. Kummallista kyllä, instagramin selaamiseen ja tv-sarjojen katselemiseen on kyllä riittänyt aikaa, toisin kuin kaikkeen tärkeään. Mulla on siis erittäin suuri priorisointiongelma. 

Kouluhommien suhteen oon siirtynyt perfektionismista aidan ylittämiseen sieltä, mistä se on matalin, mutta silti jokin pieni ääni mun sisällä huutaa täydellisyyden perään. Kaikki ne asiat, joissa oon tottunut pärjäämään hyvin, on joko jääneet kokonaan pois mun elämästä, muuttaneet muotoaan tai menettäneet merkityksensä. Välillä ikävöin kaikkea sitä, minkä varaan oon ennen rakentanut identiteettini ja tunnen olevani hukassa, mutta enimmäkseen oon tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Perfektionismin puristava kehä on hellittänyt pikkuhiljaa otettaan mun sydämen ympäriltä, mutta vieläkin oon täysin alkumetreillä opettelemassa armosta elämistä.

Olis niin paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta odotan jatkuvasti oikeanlaista mielentilaa, ajankohtaa ja vireystasoa. Yleensä sillon, kun iskee paras inspiraatio ja päässä on eniten ajatuksia, mulla on joko liian kiire tai sitten oon liian väsynyt. Välillä, mietin miks edes pidän tätä blogia ja lukeeko tätä kukaan. Haluaisin kirjottaa ja kuvata paljon paremmin ja paljon useammin, mutta vaiennan vaikka väkisin kaikki vaatimuksen ahdistavat huudot päässäni. Haluan tehdä tätä "rakkaudesta lajiin" omalla tyylilläni, en miellyttääkseni tai yrittääkseni tehdä vaikutusta kehenkään. Tää blogi on ollut mulle jo monta vuotta parasta terapiaa. Mun syvin toive edelleen on se, että nää epätäydelliset ja sekavat tekstit ja kuvat vois tuoda vertaistukea, lohtua ja iloa edes jollekin teistä. Kiitos kun ootte mukana ♥

And perfect people don't exist, so don't pretend to be one
I don't need pats on the back from people for my achievements
When I die I wanna know that I lived for a reason
Anyone can take your life, but not what you believe in, no

NF - Remeber this