keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

valon ja varjon leikki

 Maailmassa on niin paljon pimeyttä ja pahuutta, että usein sitä miettiessään voi ihan fyysisesti pahoin. Välillä pimeys tunkeutuu omaankin elämään. Joskus pitkäkestoisena hirmumyrskynä ja joskus vain ohikiitävänä sadekuurona. Onneksi maailmassa on myös paljon kaunista ja hyvää. Joskus saamme kylpeä valossa päiväkausia, mutta useimmiten yksittäiset valonsäteet valaisevat hetken polkuamme ja katoavat taas näkyvistämme. Pimeys ja valo kietoutuvat ihmeellisesti yhteen. Pelkäämme pimeyttä, mutta toisaalta rakastamme sitä. Rakastamme valoa, mutta toisaalta vihaamme sitä. Kuten kevätaurinko paljastaa ikkunoiden likaisuuden ja pölyn paljouden, valo paljastaa meistä asioita, joita emme haluaisi kohdata. Jos ei olisi pahuutta, emme kai osaisi tunnistaa hyvyyttä. Jos ei välillä olisi synkkiä päiviä, emme kai olisi niin haltioituneita auringonpaisteesta. Jos emme pelkäisi mitään, emme saisi koskaan kokea sitä voitonriemua, joka valtaa sydämen, kun on uskaltanut kohdata pelkonsa. Jos emme olisi koskaan väsyneitä, emme tietäisi, miten taivaalliselta tuntuu kaivautua pitkän päivän päätteeksi lämpimän peiton alle ja sulkea silmänsä. Jos emme koskaan menettäisi mitään, emme kai ymmärtäisi, miten arvokasta on omistaa ja toisaalta sitä, miten katoavaista kaikki on. Kuinka jokainen hetki on ainutlaatuinen ja ihmeellinen lahja. Jos emme koskaan itse menisi rikki, emme ymmärtäisi niitä, jotka ovat elämän myrskyissä pirstoutuneet. Jos osaisimme  jo valmiiksi kaiken täydellisesti, emme ymmärtäisi, miten upeaa on oppia uutta ja kehittyä. Jos emme tekisi koskaan virheitä, mille me nauraisimme vedet silmissä vuosien päästä? 


Viime aikoina oon joutunut katsomaan itseäni ihan toden teolla peiliin ja myöntämään sekä itselleni että muille asioita, jotka oon alitajuisesti tiedostanut jo pidemmän aikaa. Kirjotin kesällä siitä, miten mun luonnollisten taipumusten ei tarvitse hallita mun elämää, mutta arvatkaa vaan, kuinka hyvin oon onnistunut taisteleen syvälle mun ajatteluun juurtunutta pessimismiä vastaan. No, voin kertoa, että en kovin hyvin. Tajusin viime viikolla, miten suorastaan addiktoitunut oon itsesäälissä kieriskelemiseen ja miten helposti sokeudun kaikelle sille, mistä saisin olla kiitollinen. Miten helposti sitä antaakaan periksi kateudelle ja alkaa vertailla itseään muihin, vaikka tietää sen olevan typerintä ja tuhoisinta, mitä voi itselleen ja läheisilleen tehdä. Ja miten helppoa onkaan aina vedota siihen, että "tällainen mä nyt vaan olen" sen sijaan, että ottaisi itseään niskasta kiinni ja kantaisi vastuun omista asenteistaan ja ajatuksistaan. Totuuden katsominen silmästä silmään tekee joskus kauhistuttavan kipeää, mutta se on ainut tie vapauteen ja muutokseen. 

Oleellista on kuitenkin myös se, miten totuuteen suhtautuu. Alkaako sitä ruoskimaan itseään entistä ankarammin (kuten mulla on tapana) vai osaako olla itselleen armollinen. Mitä armottomammin vaatii itseltään muutosta, sitä todennäköisemmin tulee epäonnistumaan ja vajoamaan entistä syvemmälle suohon. Ongelmien tiedostaminen ja hyväksyminen ovat ensimmäisiä askelia, joita seuraa monta pientä askelta eteen- ja usein myös taaksepäin. Meillä kaikilla on omat ongelmamme, kipupisteemme ja taistelumme, jotka aika ajoin heittävät synkkiä varjojaan elämämme ylle. Onneksi meidän ei tarvitse jäädä niiden kanssa yksin, jos emme halua. Mikä voima piileekään siinä, kun uskaltaa avata suunsa. Oli kuuntelevana korvana sitten terapeutti, hyvä ystävä, äiti tai vaikka koira. Kaikista paras kuuntelija on tietenkin Jeesus, joka ei koskaan väsy kuuntelemaan meidän murheitamme. Hän näkee, kuulee, tietää ja ymmärtää. Hän rakastaa meitä, vaikka tietää kaikki synkimmät salaisuutemme ja näkee perinpohjaisen pahuutemme. Jumalan armossa on todellinen voima muutokseen. 

Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret? Ei hän väsy eikä näänny, hänen ymmärryksensä on tutkimaton. Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; 






2 kommenttia:

  1. Taas aivan uskomattoman hienosti kuvailtu ja kirjoitettu, wow SIULLA ON LAHJA!

    VastaaPoista