lauantai 4. kesäkuuta 2016

ONNEA!

Oon todella pahoillani ihan ala-arvoisesta postaustahdistani. Tää kevät on ollut sellasta aikaa, ettei kovin montaa kertaa mieleen oo eksynyt ajatustakaan koskien tätä blogia. Eilen mulla alko kuitenkin kesäloma ja kunhan selviän ensi viikosta soveltuvuuskokeineen hengissä, yritän parhaani mukaan muuttaa postaustahdin aktiivisemmaksi. Tänään meidän perhe sai taas yhden uuden ylioppilaan. On ollut aivan ihana ja siunattu päivä. Aamulla olin vanhan alakouluni kevätjuhlassa nauttimassa nostaligisista fiiliksistä ja pikkuveljen juhlien lomassa poikkesin myös onnittelemassa muutamaa ystävää. Huomenna juhlinta jatkuu vielä sukulaisten kanssa ja sitten onkin aika suunnata ajatukset ihan satasella tuleviin soveltuvuuskokeisiin. 


Tahdon koko sydämestäni toivottaa oikein paljon onnea ja siunausta kaikille valmistuneille! Ootte mahtavia. 


 Tämä päivä on elämän kevät, 
se on voimaa nuoruuden. 
Tänä päivänä hymyilevät 
eilinen ja huominen. 

Tämä päivä on taistelun tulos, 
ovi auki on elämään. 
Tänään aika on lähteä ulos, 
ja kokeilla siipiään. 

Tänä päivänä kaikki on uutta, 
mutta huomenna historiaa. 
Tämän päivän mahdollisuutta 
takaisin et koskaan saa. 

Minne kuljetkin maailman kyliin 
etsi totta ja kestävää. 
Etsi polkusi Jumalan syliin 
- ja olet keskellä elämää -. 

Hyvää matkaa, hyvää matkaa. 
Työtä tee ja uutta luo. 
Ja kun löydät vettä elävää, 
- ota maljasi ja juo

Pekka Simojoki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti