perjantai 7. heinäkuuta 2017

jotain pientä onnellisuudesta

Tänään kiipesin puuhun ja olin onnellinen. Dippasin mansikoita sulatettuun suklaaseen ja söin vatsani kipeäksi. Rakastuin entistä enemmän nykyiseen kotikaupunkiini ja löysin sieltä uuden lempparipaikan. Juttelin kassajonossa vieraan mummon kanssa ja annoin alkoholistinaiselle kolme euroa keksipakettia varten. Hengitin raikasta meri-ilmaa, mäntyjen tuoksua ja auringonpaistetta. Nautin rakkaan ystäväni seurasta ja maailman ihanimmasta naurusta. Unohdin arjen huolet ja ahdistuksen. Miten pienistä asioista ihminen voikaan tulla onnelliseksi? 

Oonkin viime päivinä pysähtynyt miettimään, mitkä on niitä asioita, jotka nostaa mun suupielet ylöspäin ja tuo väriä harmaaseen arkeen. Kerta toisensa jälkeen oon tullut siihen lopputulokseen, että ne asiat on tosi pieniä ja jonkun ulkopuolisen silmin jopa täysin mitättömiä. Kuitenkin juuri niissä arjen pienissä ilonaiheissa on käsittämätön voima nostaa sydän taivaisiin, josta kaikki hyvä ja kaunis on saanut alkunsa. "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." Jaak. 1:17 


Vaikka huominen työpäivä ja Iidan lähteminen takaisin Joensuuhun saa epämiellyttävän tunteen nousemaan mun sydänalaan, haluan pitää katseeni ilta-auringon värjäämissä pilvissä. En tarvitse mainetta, kunniaa, rahaa, sadoittain ystäviä, täydellistä ulkonäköä tai poikaystävää ollakseni onnellinen. Tarvitsen vain rohkeutta tarttua kiinni Jumalan lupauksiin, silmälaseja nähdäkseni kaiken sen kauniin, mikä elämääni jo ympäröi ja ennen kaikkea rakkautta. Rakkaus on se voima, joka saa katseen kääntymään pois omasta navasta ja ahdistuksesta ympäröivien ihmisten hätään. 

Juuri arjen pienissä tai suurissa kohtaamisissa löydämme merkityksen elämällemme. Kun uskallamme hymyillä ja katsoa toisiamme silmiin, rohkaista alaspainettuja, ojentaa kätemme ja sydämemme epätoivoon hukkuvien puoleen ja luopua omista oikeuksistamme toistemme vuoksi, löydämme ihmisyyden. Löydämme itsemme. Kuten Jeesuskaan ei tullut maailmaan palveltavaksi vaan palvelemaan, meidätkin on luotu palvelemaan toisiamme. Kuinka helposti me keskitymme miettimään, mikä tai kuka voisi tehdä meidät onnelliseksi, sen sijaan että pohtisimme, mitä me voisimme tehdä, jotta meidän ympärillämme olevilla ihmisillä olisi parempi olla? Kuinka totta onkaan, että antaessaan saa! Kuinka tyhjäksi ja onnettomaksi itsekkyys jättääkään meidän sisimpämme.

Jumala on täydellinen rakkaus ja Hän sanoo sanassaan: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." Joh. 10:10. Ilman Jumalaa meillä ei ole voimaa eikä edes halua asettaa muiden tarpeita omiemme edelle. On vaikea rakastaa muita, jos ei saa tuntea itseään rakastetuksi. Siksi meidän onkin ensin otettava vastaan Jumalan täydellinen rakkaus ja hyväksyntä. Jumala rakastaa meitä Jeesuksen tähden riippumatta siitä, mitä teemme, mitä sanomme tai mitä ajattelemme. Mikään eikä kukaan koskaan voi vähentää Hänen rakkauttaan meitä kohtaan. Siinä on avain todelliseen elämään ja todelliseen autuuteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti