Herään herätyskellon ääneen. En jaksaisi millään nousta sängystä ja raahautua historian kokeeseen. Lukeminen on jäänyt vähälle ja pelkään, etten osaa vastata yhteenkään kysymykseen. Pakotan itseni nousemaan ja suoritan aamutoimet rutiininomaisesti. Ajan skootterilla tuttua reittiä kouluun, moikkaan käytävällä vastaan tuleva tuttuja ja istun paikalleni tuttuun luokkaan. Kaikki on tuttua, turvallista ja tavallista. Kirjoitan tuskaisesti esseen kylmästä sodasta ja ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksesta. Palautan paperin opettajalle ja lähden helpottuneena ulos luokasta. Kävelen ala-aulaan ja suuntaan kavereiden luo. Vilkaisen kännykkää ja huomaan saaneeni viestin facebookissa itselleni tuntemattomalta henkilöltä. Avaan viestin huolettomasti ja luen sen. "Hei ihan kamalasti voimia sinullekin! Koita pärjäillä äläkä jää yksin! Ei Roosasta olis voinu aavistaa mitään tämmöistä.." Sydämeni jättää muutaman lyönnin väliin. Kuka Roosa? Mitä on tapahtunut? Katson yhteiset kaverimme ja huomaan sinun olevan niiden joukossa. Karmiva totuus alkaa valjeta minulle, mutta en itke. Olen shokissa. Lähden pois koulusta. Ajan skootterilla samaa tuttua reittiä kuin aamullakin, mutta maailmani on muuttunut. Mikään ei ole enää niin kuin ennen. Nyt kyyneleet valuvat valtoimenaan ja minun on vaikea saada henkeä. Selviän kuitenkin kotiin ajamatta ojaan ja astelen horjuvin askelin kotiovesta sisään. Itken holtittomasti ja isä katsoo minua kauhistuneena. "Roosa on kuollut", soperran. Isä ottaa minut suureen syleilyyn ja antaa itkeä olkaansa vasten.
Elämäni hirveimmästä päivästä on nyt vuosi. V-u-o-s-i. Samalla niin pitkä ja lyhyt aika. 365 päivää tämä maailma on joutunut pärjäämään ilman sinua. Ilman sinun loistavaa hymyäsi ja rakastavaa läsnäoloasi. Muistan sanoneeni sinulle joskus, että olisipa maailmassa enemmän sellaisia ihmisiä kuin sinä. Ihmisiä, joiden seurassa on lähes mahdotonta olla hymyilemättä. Ja toisaalta sellaisia, joiden olkapäätä vasten voi myös itkeä.
Vuosi on kulunut ja minä olen edelleen täällä, taistelemassa pimeyttä vastaan sinunkin puolestasi. Tiedän, että edessä on vielä paljon tuskaa ja menetyksiä, mutta jos olen selvinnyt tästä, tulen selviämään muustakin. Elämä jatkuu, jos sen antaa jatkua. Minä tiedän, ettet sinä halunnut satuttaa ketään. Minä tiedän, että sinä haluat minun jatkavan elämää. Pitäen elossa sinun muistoasi. Minä en koskaan unohda sinua. Olen älyttömän kiitollinen jokaisesta hetkestä jonka sain viettää kanssasi. Rakastan sinua ikuisesti.
:'(<3
VastaaPoistaItkettää, kaunis teksti... Koita pärjäillä<3
VastaaPoistakiitos <3
PoistaKoskettavan upea teksti <3! Ei sitä voi vieläkään käsittää, että niin ihana ihminen voi olla poissa :'( Valtavasti voimahaleja sinullekin <3 yhdessä tästä selvitään!!
VastaaPoistaniinpä :'( kiitos ja sulle kans <3
PoistaMä muistan edelleen vaikka siitä on jo vuosi, miten surullista oli lukea siitä, että paras ystäväsi on poissa.
VastaaPoistaTänään luin uudestaan. Itkin yhtä paljon. Voin vaan kuvitella miten sun tuska on suuri.
Mut se elää edelleen sun muistoissa, kuvissa.. sydämessä. <3
Voimahalit.
voi miten ihana ja empaattinen olet <3 kiiitos <3
PoistaKirjotat aina todella kauniisti! Roosa varmasti arvostaa <3 Roosa on aina luonamme!
VastaaPoistakiitos paljon <3 niin on!
PoistaVoi sinua! Vuoden ajan oon täälä sun blogissa seurannut sun surua sen verran mitä oot halunnut tänne jakaa, joka ikinen teksti on itkettänyt, eikä tämä ollut poikkeus. Voi kuinka mä haluaisin halata sua ja ottaa sulta sen ahdistuksen pois. Mä en siihen pysty, mutta mä uskon, että Jumala pystyy. Milja rakas, mä en sua tunne, mutta oot ollut niin paljon mun ajatuksissa ja rukouksissa. Voimia sulle edelleen ja vieläkin olet mun rukouksissa...<3
VastaaPoistaoot niin ihana <3 kiitos ihan hirveesti <3
PoistaIf today I woke up with you right beside me
VastaaPoistaLike all of this was just some twisted dream
I'd hold you closer than I ever did before
And you'd never slip away
♡
ihana <3
PoistaTodella hieno ja koskettava kirjoitus <3 Itselläni samanlainen ahdistus, ei vsaa itkettyä vaikka se olisi keino purkaa ahdistus ulos
VastaaPoistaKiitos <3 voi meitä:(
PoistaLöysin blogisi silloin kun teit noin vuosi sitten Roosasta sen ihanan muistotekstin. Päätin nyt vihdoin tulla kommentoimaan, koska olen ollut todella vaikuttunut kirjoituksistasi ja olen tämän vuoden aikan saanut todella paljon voimaa ja iloa blogistasi. Kuvasi saavat minut aina hyvälle tuulelle ja olen saanut niistä paljon inspiraatiota. Roosa ei ollut minulle kovin läheinen joten en voi tietää miltä sinusta tuntuu, mutta voin vain kuvitella, koska aina kun luen blogistasi tekstejä Roosasta se saa minullajo kyyneleet silmiin. Voimia ja jaksamistä sinulle!
VastaaPoistaVoi miten ihana kuulla, että oot saanut mun kirjotuksista jotain irti! Kiitos tosi paljon <3
VastaaPoistaTodella koskettava teksti, ihana kuitenkin. Voimia sulle Milja :')<3
VastaaPoistaKiitos paljon <3
PoistaAikaa, aikaa ja aikaa, sitä se vaatii. Surua voi ottaa vastaan vain juuri sen verran, kun sitä pystyy ottamaan vastaan.
VastaaPoistaItkin minäkin tätä lukiessani ja siksipä lähetän sinulla oikein paljon rakkausajatuksia <3 <3 <3 Niin kauniisti sinä Roosaa muistat <3
Niinpä! Sinä jos joku sen tiedät <3 kiitos paljon ihana <3
VastaaPoistaihan uskomatonta kuinka voit kirjottaa suoraan miltä musta tuntuu, vaikka meidän tilanteet on erilaiset ja roosa ja marja oli eri ihmiset. mä en usko että tuun koskaan ymmärtämään mitä tapahtu enkä varsinkaan miksi, mutta yli voi silti päästä. toivon sitä meille molemmille, ja niin uskomattoman paljon voimahaleja sulle ♥
VastaaPoistavoih ♥ oot niin ihana! kiitos ja voimahaleja sinnekin ♥
Poistap.s. pääsit parhaiden joukkoon mun linkkaa blogisi -postauksessa! ;)
Poistahttp://lottawalkingintheair.blogspot.fi/
oooh kiitos x)
PoistaVoimia ja Siunausta <3
VastaaPoistakiitos paljon ja siunausta sullekin <3
PoistaIhanasti olet kirjoittanut ja voimia sulla!<3
VastaaPoistavoi kiitos <3
Poista