torstai 24. joulukuuta 2015

Joulu 2015

Oi joulu, oi kiitollisuus. Niin suuri kiitollisuus, että sitä menee ihan sanattomaksi. Vaikka joulu on menettänyt tietynlaisen lapsuuden taianomaisuuden, jotain parempaa on tullut tilalle. Jotain sellaista, jota en osaa sanoin kuvailla. Tästä joulusta mulle jäi päällimäisenä mieleen tämä video, koko perheen yhteinen kävelyretki, monet onnenkyyneleet sekä ihmeellinen rakkauden ja välittämisen ilmapiiri.
Vuoden paras päivä on jälleen ohi, mutta onneks meillä kristityillä on joulu joka päivä. Kertomus seimeen syntyvästä Jeesus-lapsesta ei ole mikään taru vaan täyttä totta. Tänä joulun mua on erityisesti puhutellut se, miten Jumala tuli yhdeksi meistä ja eli ihmiselämän kaikkine kipuineen. Siksi Hän voi ihan oikeasti ymmärtää meitä kaikissa tilanteissa. 

"Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa." Hepr. 2:17-18


Minä tulin sinua varten,
jota jouluna paleltaa.
Minä synnyin talliin ja seimeen,
voin sinua rakastaa.

Minä tulin sinua varten,
jolla ei ole ystävää.
Minä tulin sinua varten,
saatan sinua ymmärtää. 

Sillä sinä olet minulle rakas,
olen tähtesi kärsinyt.
Sinä olet minulle rakas,
ota minut vastaan nyt.
Sillä sinä olet minulle rakas,
minä kannoin tuomion.
Sinä olet minulle rakas,
ovi taivaan auki on.
Minä tulin sinua varten,
jota ihmiset pettivät.
Minä tulin sinua varten,
jonka toiset jo jättivät.

Minä tulin sinua varten,
joka yössäsi nyyhkytät.
Minä tulin sinua varten ,
joka yksin sairastat.
Minä tulin sinua varten,
jota mammona hallitsee.
Minä tulin sinua varten,
jota rihkama vallitsee.
Minä tulin sinua varten,
joka helposti lankeat.
Minä tulin sinua varten,
jota kahleet sitovat.

Minä olen sinua varten,
joka toisista jälkeen jäit.
Minä olen sinua varten,
joka hylkäävät katseet näit.

Ja taivas on sinua varten,
joka lepoa ikävöit.
Vien ryövärin kanssani kotiin.
Miksi yhä epäröit?

Ihanaa, rauhallista ja siunattua joulua just sulle ♥

4 kommenttia:

  1. Teidän perheessä ei kyllä kukaan ikinä vanhene päivääkään... (if only) Ai niin, joulu päättyy vasta sitten, kun joulumieli päättyy. Joulu vasta aluillaan... Siunausta!

    VastaaPoista
  2. Hahaha :D Totta puhut! Siunausta sullekin! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Milja. Ihanaa tekstiä. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Rauhallista loppuvuotta ja siunausta tuleviin päiviin :)

    VastaaPoista