sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

life lately

Viime viikkoina on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten tiedä mistä aloittaisin. Juhannusta edeltävänä torstaina mentiin kavereiden kanssa yöksi meidän asuntovaunuun leirintäalueelle. Syötiin paljon, saunottiin ja valvottiin aamuviiteen jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Vaikka satoi vettä melkein koko ajan ja oli kylmä, meillä oli tosi hauskaa! Oon ihan tajuttoman kiitollinen mun ihanista ystävistä ♥♥


Juhannuksena Giulia tuli meille uimaan ja saunomaan. Keskiviikkona laitettiin toistaiseksi viimeistä kertaa yhdessä ruokaa; tiramisua, karjalanpiirakoita, pinaattikeittoa ja korvapuusteja. Ihan uskomatonta, että nyt Giulia on jo kotona Italiassa! Voi vitsit mulla on nyt jo ikävä ♥♥


Torstaina matkustettiin Janitan ja Aukun kanssa Seinäjoelle Provinssiin. Vaikka en mikään festari-ihminen olekaan, loistava seura ja hyvät esiintyjät teki päivästä enemmän kun onnistuneen ♥♥ Viikonlopun vietin evankeliumijuhlilla ja sunnuntaina lähdettiinkin jo Iidan kanssa Italiaan, josta kotiuduin tänään. Iida jäi vielä viikoksi hoitamaan lapsia, mutta mun piti palata jo kotiin, koska huomenna alkaa työt! Pakko myöntää, että jännittää ihan liikaa :D Italian matkasta teen erillisen postauksen heti kun ehdin. Siihen asti ciao! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti