muutoksia

En muista koska mulla olis viimeks ollu tällainen päivä. Päivä, jolloin väsyttää, itkettää ja ärsyttää ja tekis vaan mieli mennä nukkumaan sadaksi vuodeksi. Jouduin kävelemään töistä kotiin 20 asteen pakkasessa ja ainut motivaattori, jonka voimalla jaksoin, oli kotona odottava konvehtirasia.

Kuluneen viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että oon vieläkin vähän pyörällä päästäni. Vielä kaksi viikkoa sitten luulin tulevani viettämään alkukevään turvallisesti Ryttylässä  ja palaavani maaliskuun lopussa kotiin lukemaan OKL:n pääsykokeisiin. Yksi tekstiviesti muutti kuitenkin mun suunnitelmat ihan täysin. Mulle tarjottiin nimittäin koulunkäyntiavustajan töitä Vammalasta, enkä oikein voinut kieltäytyä niin houkuttelevasta tarjouksesta. Niinpä jouduin siis viime maanantaina jättämään sydäntäsärkevät hyvästit Kansanlähetysopistolle ja kaikille ihanille ihmisille. Nyt oon ollut neljä päivää töissä ja sanat joilla kuvailisin työtäni ovat haastava ja mielenkiintoinen. Kymmenen erityislapsen kanssa jokainen päivä on erilainen eikä tylsyydestä ole pelkoa. Vaikka mun työpäivät on vain neljän tunnin mittaisia, oon aina kotiin päässessäni niin väsynyt, että voisin mennä samantien nukkumaan.

Kaikesta väsymyksestä ja riittämättömyyden tunteesta huolimatta uskon olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tästä keväästä tulee varmasti raskas, mutta samalla todella kasvattava ja opettavainen. Niinhän se on, että kehittyminen vaatii aina epämukavuusalueella olemista.

ps. Täytin viime viikon tiistaina 20 vuotta eli mun teinivuodet on nyt virallisesti ohi!